Turun sivistystoimialan historiatrilogian kolmas osa, Lapsuus ei katoa koskaan -teos on julkaistu. Teos kertoo Turun lastentarhatyön ja varhaiskasvatuspalvelujen vaiheista 150 vuoden ajalta.

Teoksen on kirjoittanut lto, KM Irma Alaranta

Lapsuus ei katoa koskaan -teos kattaa Turun lastentarhatyön ja varhaiskasvatuspalvelujen historian 150 vuoden ajalta. Historiateoksessa kerrataan varhaiskasvatuksen vaiheita ja pedagogisia menetelmiä alkaen Uno Cygnaeuksen perustamasta Suomen ensimmäisestä lastentarhasta nykypäivän subjektiiviseen päivähoito-oikeuteen ja esiopetukseen asti.

Sivistystoimialan toimialajohtaja Timo Jalonen on tyytyväinen, että sivistystoimialan koko historia on nyt koottu kirjoihin ja kansiin. Jalonen toimi varhaiskasvatuksen historiikin tilaajana sekä kirjan ohjaajana, hyvässä yhteistyössä Irma Alarannan kanssa. Alaranta on kirjoittanut useampia historiateoksia, ja hän oli luonteva valinta myös varhaiskasvatuksen historian kirjoittajaksi.

– Kun Irma tuli esittelemään erään päiväkodin historiikin käsikirjoitusta, niin heitin ilmoille ajatuksen, että kun olet tällainen historian harrastaja, niin voisitko ajatella kirjoittavasi koko varhaiskasvatuksen historiaa käsittelevän teoksen? Eikä hän ollut aluksi yhtään innostunut. Mutta, kuinkas kävi, Jalonen naurahtaa.

Varhaiskasvatuksen historiikin julkistaminen on yksi sivistystoimialan merkittävimpiä Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlaan liittyviä kulttuuritekoja.

– Erityisen ylpeä olen siitä, että tämä kirja on valmistunut pitkälti sivistystoimialan omin voimin.  Kirja on painettu Turun ammatti-instituutissa, Juhannuskukkulalla ja kirjan ulkoasusta vastasi Turun ammatti-instituutissa graafista alaa opettava Teppo Kosonen.

Nimi syntyi unessa

Irma Alarannan neljä vuosikymmentä kestänyt työura lastentarhatyössä, päivähoidossa ja varhaiskasvatuspalveluissa antoi hänelle paljon kokemustietoa, sekä laajan yhteistyöverkoston varhaiskasvatuksen alalta. Molemmista oli mittavasti apua, Lapsuus ei katoa koskaan -teoksen kirjoittamisprojektissa.

Lapsuus kulkee meidän mukanamme läpi koko elämämme

– Historiikin kokoaminen on ollut minulle mielenkiintoista ja antoisaa, jopa hauskaa aikaa, kun sain tavata ja olla yhteydessä teihin kaikkiin, Alaranta viittaa kirjan julkistamispuheessaan lastentarha- ja varhaiskasvatus ammattihenkilöstön verkostoonsa.

Kirjan nimeen Alaranta on erityisen tyytyväinen.

– Eräänä yönä keksin työlleni nimen - Lapsuus ei katoa koskaan. Tavattuani eräässä opettajien laulukonsertissa lastentarhatyön kouluttajagurun Marjaana Soinisen, kerroin hänelle työstäni ja kysyin, mitä hän pitää tuosta nimestä, jonka unessa löysin. Hän sanoi, että ”Se on oikein hyvä ja sopiva nimi”- Lapsuus ei katoa koskaan. Ja niinhän se on, lapsuus kulkee meidän mukanamme läpi koko elämämme. Se sisältää niin paljon.

Varhaiskasvatus on Alarannalle rakas aihe ja hän pitää lastentarhanopettajan ammattia hyvin mielenkiintoisena.

– Muistan Tampereen lastentarhaseminaari-ajoilta lääkäri-opettajamme Eino Otilan sanat, että lastentarhanopettaja on naiselle erittäin hyvä ammatti. Näitä tietoja tarvitsisivat kaikki naiset ja äidit kasvattajina: rakkautta, välittämistä ja inhimillisyyttä. Lapsen kasvatuksen tulee perustua rakkauteen.

Historiasta oppia tähän päivään

Kirjaprojektissa mukana ollut varhaiskasvatuksen professori Jarmo Kinos pitää teosta merkittävänä.

Ainoa tie kehittää varhaiskasvatusta on opiskella lastentarhatyön historiaa

– Tulevat varhaiskasvatuksen parissa työskentelevät tarvitsevat tietoa alan historiasta voidakseen kiinnittyä pitkään traditioon ja viedäkseen alan kehitystä eteenpäin. Tämän päivän tuntemus ja ymmärrys perustuu tietoon siitä, miten tähän päivään on tultu.

Kinoksen mielestä ainoa tie kehittää varhaiskasvatusta on opiskella lastentarhatyön historiaa ja tuntea maamme lähihistorian ala- ja ylämäet.

Myös varhaiskasvatuksen palvelualuejohtaja Maija-Liisa Rantanen painottaa teoksen merkitystä Turun varhaiskasvatukselle juuri oppikirjana.

– Voitaisiin pohtia, mikä ennen oli hyvää ja säilytettävää, mikä kantaa nykyisyyteen ja mitä kannattaa viedä tulevaisuuteen.

Kolmeosaisen historiasarjan ensimmäinen osa Tietoa taitoa Turun kautta koko maahan (Turun kaupungin ammatilliset oppilaitokset ja niiden edeltäjät), ilmestyi vuonna 2009. Teoksen kirjoittivat Olavi Solin ja Matti Haapanen. Trilogian toinen osa, Kimmo Ikosen Turun koulut aikansa ilmiönä, julkaistiin vuonna 2015 ja sen ruotsinkielinen versio toukokuussa 2017.

Historiasarjan teokset ovat ladattavissa sivulla