26. kertaa juostava maraton vie lähes 3400 kympille, puolimaratonille tai maratonille osallistujaa tänä vuonna keskustasta sataman kautta Ruissaloon ja takaisin. Juoksijoiden ja katsojien iloksi reitti kulkee jälleen myös Yliopistonkadun kävelykadun kautta.

Maratonin järjestäjien tavoitteena on saada kisa nostettua ensi vuonna kansainvälisen yleisurheiluliitto IAAF:n juoksutapahtumien pronssitasolle. Reitti on jo hiottu huippuunsa, joten tulostason parannuksella pronssitason saavuttaminen on täysin mahdollista.

Lähtö- ja maalialue on Turun kaupunginteatterin ja Wäinö Aaltosen museon välisellä alueella. Päälähtö on klo 12, tapahtuma-alueen ja reitit näet kokonaisuudessaan maratonin verkkosivulta.