Turku isännöi 10.8.–18.8.2017 jo kahdeksannen kerran Aalto-yliopiston, Tampereen teknillisen yliopiston ja IFHP:n (International Federation for Housing and Planning) yhteistyössä järjestämää nuorten kaupunkisuunnittelijoiden kansainvälistä kesäkoulua.

Kesäkoulun tämän vuotisena teemana on New Nodes of Urbanity. Tarkoituksena on tarkastella uusia ja innovatiivisia asunto- ja asumisratkaisuja, joiden avulla on mahdollista reagoida nopeastikin kysyntään. Pukkilan alueella omia haasteitaan tarjoaa vanhan teollisuusalueen historian ja nykypäivän yhteensovittaminen. Suunnitelmien tulisi lisäksi tukea sosiaalisesti kattavaa, tilaan sopeutuvaa ja ekologisesti rikasta urbanismia vetovoimaisen alueen luomiseksi.

Opiskelijat esittelevät tuotoksensa Taideakatemiassa (Linnankatu 54) perjantaina 18.8. klo 13.00-16.00. Tilaisuus on englanninkielinen.