Muuttoliike Turkuun on vilkkaimmillaan syksyisin, kun uudet opiskelijat saapuvat kaupunkiin. Turun kuudessa korkeakoulussa aloittaa tänä syksynä yli 4500 uutta opiskelijaa.

Merkittävä osa Turussa opiskelleista korkeakouluopiskelijoista työllistyy alueelle valmistumistuttuaan. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2014 valmistuneista ammattikorkeakouluopiskelijoista lähes kolme neljästä oli töissä Varsinais-Suomessa vuosi valmistumisen jälkeen. Yliopistoista valmistuneista maakunnassa työskenteli joka toinen.

– Lukujen voi odottaa vain kasvavan, kun Turun alueen positiivinen rakennemuutos etenee. Turun korkeakoulujen osaajia tarvitaan alueen yrityksiin valmistavasta teollisuudesta aina vaativaan tuotekehitystyöhön sekä innovaatiotoimintaan, Turun kaupungin kaupunkikehitysryhmän johtaja Pekka Sundman toteaa.

– Hienoa, että Turkuun avautuu uusia työmahdollisuuksia, toivottavasti myös harjoittelupaikkoja. Opiskelijat kotiutuvat ja ihastuvat Turkuun. Moni etsii työtä valmistumisen jälkeen nimenomaan Varsinais-Suomesta, vahvistaa alueen kuuden korkeakoulun opiskelijoita edustavan Ryhmän 40 000:n puheenjohtaja Pontus Lindroos.

Suomen paras opiskelijakaupunki

Turun kaupunki, alueen korkeakoulut, opiskelijajärjestöt ja elinkeinoelämä kehittävät Turkua opiskelijakaupunkina yhdessä.

– Turun kuuden korkeakoulun 40 000 opiskelijaa ovat monella tavalla alueen merkittävä elinvoima- ja vetovoimatekijä. Houkuttelevaan kaupunkiin hakeudutaan opiskelemaan, viihdytään opiskellessa sekä jäädään töihin valmistumisen jälkeen. Kun opiskelijat viihtyvät, koko kaupunki hyötyy, Sundman kuvaa.

>> Mitä Turku opiskelijalle tarjoaa? Lue lisää Opiskelijakaupunki Turku -sivuilta.

KUVA: Minna Kankare