Syksy tuo mukanaan uusia tuulia myös sinisen talouden saralla. Kolme meriaiheista konferenssia sekä uudet rahoitushaut nostavat esille tämänhetkisiä painopisteitä EU:n meripolitiikassa.

Ocean Governance

Komission viime vuoden marraskuussa julkaisemassa tiedonannossa puututaan valtamerten kansainväliseen hallinnointiin. Aloite on olennainen osa EU:n vastausta YK:n kestävän kehityksen Agenda 2030 -tavoiteohjelmaan, erityisesti kestävän kehityksen tavoitteeseen 14., joka tähtää valtamerten, merien ja meriluonnonvarojen suojelemiseen. Komissaari Vella on tehnyt aloitteita lisätäkseen EU:n ja eurooppalaisten järjestöjen osallistumista kansainvälisiin keskusteluihin.

Ocean Governance perustuu 3 painopistealueeseen:

1)     Institutionaalisen viitekehyksen parantaminen
2/3 valtameristä kansallisen lainsäädännön ulottumattomissa. Vaikka kansainvälinen säännöstö on olemassa, toimeenpano on heikkoa. Lainsäädännön aukot poistettava ja valvontaa tehostettava.

2)     Kestävän sinisen talouden edellytysten luominen
Muovijäteen määrää vähennettävä, laiton kalastus (15% kv.markkinoilla olevasta kalasta pyydystetty laittomasti) saatava kuriin, merten roolia ilmastonmuutoksen torjumisessa vahvistettava. 

3)     Avoin data
Jopa 85% merenpohjasta kartoittamatta; tarvitaan lisää kaikille käyttäjille avointa dataa. 

Kevään virstanpylväät

Sininen kasvu ja meripolitiikka olivat kevään mittaan useaan otteeseen EU-agendalla. Ensin komissio julkaisi maaliskuussa raporttinsa sinisen kasvun strategian edistymisestä eri sektoreilla, minkä jälkeen neuvosto hyväksyi huhtikuussa julkilausuman sinisestä kasvusta. Ministerien julkilausuma on tärkeä EU:n meripolitiikan vahvistamisen kannalta, sillä siinä pureudutaan laaja-alaisesti meripolitiikan tavoitteisiin ja kannustetaan tulevia puheenjohtajamaita edistämään näitä tavoitteita.


Syksyn tulevia tapahtumia

5.-6.10. Our ocean, Malta

Meriasioista vastaava komissaari Karmenu Vella on pitänyt yllä keskustelua merten kansainvälisestä hallinnoinnista. Merten rooli geopoliittisissa ja strategisissa kysymyksissä, kuten luonnonvarojen käytön, ilmastonmuutoksen, merten roskaantumisen, kansainvälisen kaupan neuvotteluiden sekä merten turvallisuuden suhteen, on saanut aikaisempaa enemmän huomiota. Our ocean -konferenssi käsittelee näitä kysymyksiä ja pyrkii löytämään ratkaisuja merten saastumisen aiheuttamiin ongelmiin yhteistyön, innovaatioiden ja yrittäjyyden avulla. 

11.-12.10. MSP for Blue Growth - How to plan for a sustainable Blue Economy, Bryssel

Toinen tärkeä meriaiheinen konferenssi liittyen merten aluesuunnitteluun järjestetään Brysselissä 11.-12. lokakuuta. Aluesuunnittelussa täytyy huomioida aikaisempaa enemmän merten laaja-alainen hyödyntäminen, mukaan lukien uudet energialähteet, sininen biotalous, kansainvälinen turvallisuusyhteistyö sekä matkailu. Konferenssi keskittyykin merten aluesuunnittelun rooliin sinisen kasvun tukena sekä synergiaetujen luomiseen sinisen kasvun eri sektoreiden välillä.

12.-13.10 Beyond 2020: Supporting Europe’s Coastal Communities, Tallinna

EU:n puheenjohtajamaa Viro järjestää yhdessä DG Maren kanssa konferenssin Euroopan meri- ja kalastusrahaston tulevaisuudesta 12.-13. lokakuuta Tallinnassa. Varsinais-Suomen edustaja Tiina Perho on mukana merialuestrategioita käsittelevässä paneelissa.

 

Minkälaisia rahoitusmahdollisuuksia on tiedossa?

Syksyn aikana on avautumassa uusia rahoitushakuja, joiden infopäivät kannattaa laittaa jo nyt kalenteriin. Ilmoittautumiset näihin infopäiviin avautuvat syyskuussa.

9.11. Euroopan meri- ja kalastusrahaston infopäivä

Avautumassa useita hakuja, joista merkittävin koskee mahdollistavien teknologioiden demonstraatioprojekteja.

17.11. Horisontti 2020 merien ja merenkulun tutkimukseen liittyvien hakujen infopäivä

Näillä näkymin tänä vuonna on avautumassa hakuja liittyen mm. sinisen biotalouden julkisiin kumppanuuksiin, biologisten meriraaka-aineiden kestävään käyttöön sekä kestävään vesiviljelyyn.

12.-13.12. Horisontti 2020 liikennehakujen (ml. sininen kasvu) infopäivä

Tiedossa hakuja merionnettomuuksien torjuntaan, miehittämättömiin aluksiin sekä merenpohjan kartoittamiseen käytettäviin miehittämättömiin aluksiin liittyen. Infopäivästä ei ole vielä julkaistu tarkempia tietoja.


Tarkempia tietoja avautuvien hakujen sisällöistä saa Eurooppa-toimistosta.


Samaan aikaan nyt avautuvien hakujen kanssa komissio on nostanut esille sinisen kasvun investointitarpeet innovaatio- ja markkinointivaiheessa, joihin ei pelkällä EU-rahoituksella voida vastata. Samalla kun suoran EU-rahoituksen määrä seuraavalla rahoituskehyskaudella tulee vääjäämättä laskemaan, on siis syytä varautua uusien rahoituskanavien, kuten ESIRin käyttöön sekä julkisten ja yksityisten rahoituslähteiden yhdistelemiseen. Komissio haluaisi myös edesauttaa eri alueiden välistä yhteistyötä ns. sinisen kasvun alustan muodossa, johon viitattiin myös huhtikuisessa ministereiden julkilausumassa (ks. yllä).

 

Asiasanat: