Turun kampus- ja tiedepuiston alueelle haetaan uusia kehitysideoita ja sovelluksia syksyn Hackathon-tapahtumassa. Kilpailun yhteydessä avataan vapaaseen käyttöön alueen mittatarkka 3D-kaupunkimalli.

Turun kaupunki järjestää yhdessä Elisa Oyj:n, Turku Science Park Oy:n ja Turun Teknologiakiinteistöt Oy:n kanssa innovaatiokilpailun eli hackathonin. Turku Future Hackathon -nimeä kantavassa ja 29.9.-1.10. SparkUpin tiloissa järjestettävässä kilpailussa haetaan sovelluksia tai kehitysideoita Turun tiede- ja kampusalueen ihmisten ja yritysten hyväksi.

Kilpailua varten Turun kaupunki on julkaissut avoimena datana kaupunginhallituksen yhdeksi kärkihankkeeksi nimeämän kampus- ja tiedepuiston alueen 3D-kaupunkimallin. Helikopterista kuvatun ja laserkeilatun aineiston perusteella rakennettu, noin 5 neliökilometrin kokoinen 3D-kaupunkimalli on saatavilla myös helppokäyttöisellä www-alustalla.

–Kaupunkimallia voi tulevaisuudessa hyödyntään esimerkiksi suunnittelussa, analysoinnissa, markkinoinnissa ja päätöksenteon parempana tukena. Oikeastaan mielikuvitus vain antaa rajat sen käyttömahdollisuuksille, sanoo Turun kaupungin paikkatietoinsinööri Asmo Leskinen.

Lue lisää: