"Värit ja kädenjälki ovat minulle rakkaita"

Sisko kävi Turun piirustuskoulun 1960-luvun alussa. Hän kertoo, miten koko koulu oli hänelle ennen opiskelua täysin tuntematon paikka.

- En ollut kuullutkaan koulusta. Yksi kohtaaminen johti kuitenkin siihen, että minut melkein vietiin kouluun. Ja perääni katsottiin, että myös suoritin sen loppuun.

Ja hyvä niin. Hän sai koulusta mm. stipendin.

Matkan varrella Siskolla on ollut lukuisia näyttelyitä, joita on järjestetty Turun ja Helsingin ohella mm. myös Tukholmassa.

   

Taidekerhoa Kupittaan sairaalassa

Sisko on koulutukseltaan myös sairaanhoitaja ja hän työskenteli 1960-luvulta lähtien Kupittaan sairaalassa.

Hän perusti jo 1960-luvulla Kupittaan sairaalaan taidekerhon, jonka perustamiselle myös sairaalan johto antoi täyden tukensa. Myöhemmin 1980–1990-luvuilla Sisko ohjasi oman työnsä ohella potilaille osastokohtaista taideterapiaa.

- Opelini takapenkille mahtui kolme ja hurautimme välillä Wäinö Aaltosen museoon.

Potilaat pitivät vierailuista ja olivat innolla mukana myös taidekerhon toiminnassa.

- Joskus potilaat, jotka saattoivat riehua, tekivät kerhossa aiheiltaan valtavan herkkiä tauluja. Se herkkyys kumpusi jostain syvältä heistä.

”…Hiljainen on kylätie, joka kerran sun naurustas raikui..”

Lumimorsian on töistä rakkain.

- Se syntyi vasta 1970-luvulla, vaikka kuvaa sodanaikaa ja sitä, jolloin miehet ja pojat eivät palaneet sodasta kotiin elävinä. Teos kuvaa naisia, jotka jäivät yksin suremaan.

Lumimorsian vie ajatukset myös Talvisodan alkuhetkille, jolloin juuri syntyneen Siskon isä lähti sotaan eikä palannut.

- Taulu on ollut olohuoneessamme ja kaikki taulun nähneet ovat siitä pitäneet. Se ei aiemmin ole ollut mukana näyttelyissä, mutta on nyt täällä  Kerttulissa.

   

Sisko Kanervan taustalla hänen rakkain teoksensa "Lumimorsian"

Uuden äärellä

Luovuudelle pitäisi nyt löytää uudet kanavat, sillä liikkuminen on hankaloitunut. Vielä Sisko ei ole löytänyt uudesta tekniikasta vaihtoehtoa luovuudelleen niin, että se pääsisi sitä kautta kukkimaan.

- Inspiraatiota ja ideoita on, mutta aivoni eivät hyväksy uutta teknologiaa.

- Pyrin kaikissa töissäni kauneuteen. En osaa ajatella, miten tietotekniikan avulla saisi samanlaista käden jälkeä kuin maalatessa tai tehdessä tekstiilitöitä.

Erilaisissa taidenäyttelyissä vierailut niin Turussa kuin Helsingissä kuuluvat Siskon elämään edelleen.

- Viimeksi kävin Logomossa nykytaiteen näyttelyssä. Ja käyn taidenäyttelyissä jatkossakin.

   

Sisko ei vielä ole vielä löytänyt ipadiin ladatun Artrage-ohjelman mahdollisuuksia. Hän kaipaa kauneutta ja aitoa kädenjälkeä.