Minna Arve valittiin virkaan kaupunginvaltuuston suljetussa lippuäänestyksessä. Arve sai äänestyksessä 34 ääntä, kun Jarkko Virtanen sai 33 ääntä.

Turun kaupunginvaltuusto on valinnut kokouksessaan 16.10.2017 Turun uudeksi kaupunginjohtajaksi Minna Arven. Valinta tapahtui suljetun lippuäänestyksen jälkeen. Äänestyksessä äänet jakautuivat seuraavasti: Minna Arve sai 34 ääntä ja Jarkko Virtanen sai 33 ääntä. Turun kaupunginjohtajaksi haki yhteensä 15 hakijaa.

Minna Arve on toiminut Turun Kauppakamarin toimitusjohtajana vuodesta 2016 lähtien. Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa Kansallisen Kokoomuksen puoluesihteerinä (2014 - 2016), Turun kaupunginhallituksen puheenjohtajana (2010 - 2014) markkinointipäällikkönä HyTest Oy:ssä (2004 - 2010) ja sairaanhoitajana Turun yliopistollisessa keskussairaalassa (1997 - 2004). Arve valmistui kauppatieteiden maisteriksi Turun Kauppakorkeakoulusta vuonna 2004. Hänellä on myös sairaanhoitajan tutkinto vuodelta 1996.

Turun kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 28.8.2017, että kaupunginjohtajan virka täytetään neljän vuoden määräajaksi. Johtajasopimukseen otettavan erokorvauksen määrä voi olla enintään 12 kk palkkaa vastaava määrä. Viran kokonaispalkka on 15 310,62 euroa/kk.

Turun nykyinen kaupunginjohtaja Aleksi Randell on nimitetty Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtajaksi. Randell aloittaa uudessa tehtävässään 9.11.2017.