Turun kaupungin kulttuurilautakunta päätti ottaa 25.10. kokouksessaan Turun kaupungin kirjastopalvelujohtajan virkaan 1.1.2018 alkaen FM, kulttuurijohtaja Rebekka Pilppulan.

Turun nykyinen kirjastopalvelujohtaja Aart de Heer on irtisanoutunut virastaan ensi vuoden alusta alkaen. Kirjastopalvelujohtajan virkaa haki 25 henkilöä, joista yksi perui hakemuksensa. Kahdeksan haastatellun hakijan joukosta viidelle tehtiin soveltuvuusarviointi.

Kirjastopalvelujohtajan viran kelpoisuusvaatimuksena on virkaan soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, johtamistaito ja hyvä perehtyneisyys kirjaston tehtäviin ja toimintaan. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää kehittävää ja osallisuutta tukevaa työotetta. Eduksi lasketaan kokemus kirjastoalan ja digitaalisten palveluiden kehittämisestä sekä toimiminen yhteistyöverkostoissa.

Rebekka Pilppula on valmistunut filosofian maisteriksi Turun yliopistosta vuonna 1992. Laitilasta kotoisin oleva Pilppula toimii tällä hetkellä Joensuun kulttuurijohtajana vastuualueenaan kirjasto, kansalaisopisto, museot, orkesteri, konservatorio ja yleinen kulttuurityö. Hän on työskennellyt eri kirjastoalan tehtävissä Joensuun kaupungilla vuodesta 1996 lähtien. Kirjastouransa Pilppula on aloittanut Turun kaupunginkirjastosta vuonna 1988. Joensuun kirjastotoimenjohtajana hän toimi vuosina 2005–2012 ja kulttuuri- ja kirjastopalvelujohtajana vuodesta 2013 kevääseen 2017.

Pilppula on toiminut International Federation of Library Associations and Institutions -liiton Public Library -jaoston jäsenenä vuosina 2009–2013 ja sihteerinä 2012–2013. Hän on ollut yleisten kirjastojen neuvoston puheenjohtaja vuosina 2014–2017 sekä Suomen kirjastoseuran hallituksen jäsen 2006–2011 ja varapuheenjohtaja 2007–2010. Parhaillaan Pilppula toimii sekä Koha-Suomi Oy:n hallituksen että Suomen kirjastosäätiön puheenjohtajana.

Kuvassa ylhäällä: Rebekka Pilppula. Kuva: Joensuun kirjasto, Risto Kuittinen.