Tampereen valtatien uusi puurivistö ja ulkovalaistuksen saneeraus ovat valmistumassa. Puurivistö vaihdettiin uuteen koska vanhat lajit eivät menestyneet. Vanha ulkovalaistus on saneerattu kokonaisuudessaan Tampereentiellä, Tampereen valtatiellä ja Raunistulan puistotien alkuosassa. Uusi valaistus toimii led-tekniikalla.

Tampereen valtatien keskikaistan puurivistö on vaihdettu uuteen. Yhteensä 165 puuta käsittävään puurivistöön on istutettu punatammia, vaahteroita ja isolehtilehmuksia. Noin kolme kilometriä pitkä istutustyömaa on ollut tänä vuonna suurin Turun kaupungin työmaista. Puurivistö oheistöineen valmistuu lokakuun loppuun mennessä.

Puut jouduttiin vaihtamaan, koska vanhan puurivistön puulajit pilvikirsikka ja kotipihlaja eivät menestyneet vaikeassa kasvupaikassa kovinkaan hyvin. Huonokuntoinen puurivistö päätettiin uusia kokonaisuudessaan kadun valaistusurakan yhteydessä.

Ulkovalaistuksen saneeraustyö valmistumassa

Tampereentiellä, Tampereen valtatiellä ja Raunistulan puistotien alkuosassa on valmistumassa ulkovalaistuksen saneerausurakka. Uusi valaistus on toteutettu led-tekniikalla. Tehokkaamman valaistustekniikan ansiosta valaisinpylväiden määrä katuosuuksilla on vähentynyt.

Uusi ulkovalaistus on jo toiminnassa Tampereen valtatiellä ja Raunistulan puistotiellä. Tampereentiellä uusi valaistus saadaan toimintakuntoon lähiviikkoina. Urakka-alueella tehdään vielä marraskuun aikana pintatöitä.