Haku elokuussa 2018 koulujen alkaessa käynnistyvään perusopetuksen iltapäivätoimintaan aukeaa jälleen 15.-31.3.2018. Toimintaan haetaan keskitetysti Wilma-järjestelmän kautta.

Järjestelmä on avoinna tuleville ensimmäisen luokan oppilaille 14.1.2018 ja uudelleen 15. – 31.3.2018, jotta huoltajalla on mahdollista muuttaa hakemusta sen jälkeen kun koulupaikasta on tehty päätös. Tuleville toisen luokan oppilaille haku on käynnissä 31.3.2018 asti.

Aamu- ja iltapäivätoiminta on tarkoitettu perusopetuksen 1. ja 2. vuosiluokkien oppilaille sekä muiden vuosiluokkien erityisopetuksessa oleville oppilaille. Toimintaa toteutetaan Opetushallituksen määrittämien Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteiden mukaisesti.  Lähtökohtana on laadukas ja kattava iltapäivätoiminta koko Turun kaupungin alueella.

Turussa toimintaa järjestää ja koordinoi kaupungin sivistystoimiala. Toimintaa tuotetaan sekä Turun kaupungin että eri palveluntuottajien toimesta. Toiminnasta vastaavat ammattitaitoiset ohjaajat.  Iltapäivätoimintaa järjestetään koulujen tiloissa tai koulun läheisyydessä sijaitsevissa Turun kaupungin, seurakuntien ja järjestöjen tiloissa. Iltapäivätoiminnan tavoitteena on tukea kodin ja koulun kasvatusyhteistyötä sekä ennaltaehkäistä syrjäytymistä ja lisätä lasten osallisuutta. Toimintaan osallistuminen on maksullista.

Iltapäivätoimintapaikkaa haetaan lukuvuodeksi kerrallaan. Toimintaan haetaan Wilma-järjestelmän kautta, https://wilma.turku.fi. Iltapäivätoimintapaikan saamisesta ilmoitetaan sähköisesti Wilma-järjestelmän kautta toukokuun loppuun mennessä.

Lisätietoja:
www.turku.fi/ippe

Asiointi puhelimitse arkisin klo 9-11.30 ja klo 14-15
puh. 02 262 5602

aamujailtapaivatoiminta@turku.fi