Kauan kaivatun Kupittaan palloiluhallin ovet olivat avoinna kaikelle kansalle keskiviikkona 3.1. klo 17–19. Avointen ovien tapahtumassa kävi 1400 palloilun ystävää.

Saapuminen halliin

Halliin kannattaa saapua julkisilla kulkuneuvoilla, kävellen tai pyöräillen. Paikoitustiloja löytyy mm. Veritas-stadionin edustalta Blomberginaukiolta, josta pääsee palloiluhallille kevyenliikenteen väylää Kupittaan urheilupuiston läpi.

– Palloiluhalli on ollut pitkään turkulaisen urheiluväen ykköstoive, joten tänään on aihetta juhlaan. Nyt kun suurhanke on saatu valmiiksi, voin ylpeänä sanoa että meillä on Turussa maan uusin ja modernein urheilun areena, joka palvelee käyttäjiään monipuolisesti aamusta iltaan, totesi Turun kaupunginjohtaja Minna Arve puheessaan kutsuvierastilaisuudessa.
Arve uskoo, että kansainväliset mitat täyttävä palloiluhalli lisää entisestään Turun vetovoimaa myös kansallisten ja kansainvälisten urheilukisojen kaupunkina.

Arve myös muistutti, että yksi kaupunkimme tunnuslauseista on Turku tekee hyvää.

– Se tarkoittaa muun muassa sitä, että kaupunkilaisten fyysisen aktiivisuuden lisääminen on yksi kaupungin tärkeimmistä hyvinvointiin liittyvistä strategisista tavoitteista. Haluamme, että Turusta löytyvät maan parhaat liikuntapalvelut, jotka hyödyttävät laaja-alaisesti paitsi urheiluseuroja ja niiden jäseniä, myös ihan kaikkia turkulaisia. Palloiluhalli on yksi tapa edistää tätä tavoitetta.

Monipuolista ohjelmaa kolmella kentällä

Kaikki halukkaat pääsivät tutustumaan upouuteen halliin 3.1. klo 17–19. Kupittaan palloiluhalli on suunniteltu ja rakennettu seitsemälle pääkäyttäjälajille: futsalille, koripallolle, käsipallolle, lentopallolle, salibandylle, sulkapallolle ja voimistelulle.

Tilaisuuden ohjelman tarjosivat hallissa harjoittelevat ja kilpailevat urheiluseurat. Tapahtumassa nähtiin, miten monipuolisesti hallissa voidaan harjoitella samanaikaisesti kolmella täysmittaisella kentällä, jotka ovat erotettavissa toisistaan väliverholla. Tilaisuudessa seurattiin salibandyn, lentopallon, koripallon ja voimistelun harjoituksia ja esityksiä.

3.1. klo 17–19 avointen ovien ohjelma

Kupittaan palloiluhalli, Lemminkäisenkatu 32 a

Kenttä 1:
Klo 17–17.30 FBC:n ja TPS:n -06 pojat lämmittelevät salibandyn harjoitusottelua varten.
Klo 17.30–n.18.30 Harjoituspeli FBC Turku - TPS salibandy -06 pojat

Kenttä 2:
Klo 17 Turun Pyrkivän joukkuevoimistelun kansainvälisen tason huippuryhmä Sanix kids Sade ja rytmisen voimistelun yksilöiden harjoittelua. Luvassa tasapainoa, näyttäviä piruetteja, akrobatialiikkeitä ja välinetemppuja.
Klo 17.40 Turun Jyryn joukkuevoimistelun naisten kilpasarjojen moninkertaisen mestaruusjoukkueen Cowahit Jr:n näytösluontoiset harjoitukset, joissa voi nähdä voimistelun näyttäviä tasapainoliikkeitä ja hyppyjä.
Klo 18.20–19 Turun Liikuntaseuran rytmisen voimistelun SM-ryhmän yksilöt harjoittelevat klo 18.20–18.40. Kilpailuohjelmien esitykset klo 18.40–19.

Kenttä 3:
Klo 17 Turun NMKY:n miesten edustusjoukkue Kristika Turun harjoitukset
Klo 18 Lentopalloseura Turun Iskun naisten lentopallojoukkueen harjoitukset

Tapahtumassa esittelivät oimintaansa FBC Turku, TPS salibandy, Turun Jyry, Turun Liikuntaseura, Turun Pyrkivä, Turun NMKY ja Turun seudun urheiluakatemia. Lippuja oli myynnissä mm. lentopallon Suomen Cupiin Suomen Lentopalloliiton ja Raision Loimun pisteellä. Suomen Voimisteluliiton Suomi Gymnaestrada -pisteellä oli mahdollisuus kokeilla VR-laseilla telinevoimistelun jättiläistä yms. Turun kaupungin liikuntapalvelukeskus esitteli Turun liikuntamahdollisuuksia ja -tuotteita.

 

Kaupunginosa/Alue: