Turun filharmonisen orkesterin kevätkausi alkaa torstaina 11. ja perjantaina 12.1. klo 19 Konserttitalossa. Kauden avajaiskonsertin johtaa itseoikeutetusti ylikapellimestari Leif Segerstam ja solisteina kuullaan aikamme arvostetuimpiin bassolaulajiin kuuluvaa Matti Salmista ja maamme eturivin sopraanoihin kuuluvaa Kaisa Rantaa.

Konsertit alkavat Max Regerin suositulla sävelrunolla Die Toteninsel. Konsertit jatkuvat Modest Musorgskin laulusarjalla Kuoleman lauluja ja tansseja. Kerronnalliset neljä laulua tulkitsee Matti Salminen. Väliajan jälkeen konsertit päättyvät Ludwig van Beethovenin voimakkaaseen ja dramaattiseen Johann Wolfgang von Goethen samannimiseen näytelmään perustuvaan Egmontiin. Yksi suosituimmista näyttämömusiikin teoksista kertoo kreivi Egmontin 1500-luvun sankarillisesta elämästä. Matti Salminen resitoi kertojan tekstit ja Kaisa Ranta laulaa Klärchenin osuudet.

Konsertteja ennen järjestetään Varaslähtö ala-aulan kahviossa klo 18. Tilaisuudessa tutustutaan illan ohjelmaan ja haastatellaan illan taiteilijoita. Torstain konsertti lähetetään myös suorana osoitteessa www.tfo.fi/live. Torstain konserttiin on mahdollista ostaa Some Seat -lippu ja jakaa konserttikokemus reaaliajassa sosiaalisessa mediassa. Konsertin takarivi on varattu somettajille, ja jokainen voi käyttää juuri itselleen luontevinta sosiaalisen median kanavaa. Konsertin aikana keskustellaan twitterissä tunnisteella #leiflive.

Ylikapellimestari Leif Segerstam lukeutuu maailman tunnetuimpiin kapellimestareihin. Hän säveltää, levyttää ja johtaa orkestereita ahkerasti. Segerstamin mittava sävellystuotanto sisältää muun muassa yli 300 sinfoniaa.

Kaisa Ranta on yksi maamme eturivin sopraanoista. Hän on muuntautumiskykyinen laulajatar, ja on saanut tehtäväkseen monipuolisia näyttämötöitä käsittäen musiikkiteatteria, musikaalia, operettia ja oopperaa. Parhaillaan Ranta valmistelee taiteellista jatkotutkintosuunnitelmaa Sibelius-Akatemian DocMus-yksikössä.

Matti Salminen on eräs aikamme merkittävimmistä bassoista. Hän on laulanut maailman johtavissa oopperataloissa ja hänen uraansa dokumentoi vaikuttava määrä ääni- ja videotallenteita. Viimeaikaisia projekteja ovat olleet mm. Boris Godunov Helsingissä ja Savonlinnan oopperajuhlilla, sekä Don Carlo La Scalassa, Wienissä ja Zürichissa.

Kuningasbasso Turun konserttitalossa to 11. ja pe 12.1. klo 19.00. Varaslähdöt kahviossa klo 18.00. Verkkokonsertti to 11.1. Leif Segerstam, kapellimestari, Kaisa Ranta, sopraano, Matti Salminen, basso, Turun filharmoninen orkesteri. Reger – Musorgski – Beethoven. Liput 23,50/18,50/9,50 €.

Vino-gallerian kevään näyttelyssä Tyrsky

Keväällä Turun konserttitalon Vino-gallerian seinämällä nähdään Turun AMK:n Taideakatemian kuvataideopiskelija Jessica Koivistoisen teos Tyrsky. Abstrakti ja värikäs Tyrsky mukailee Vino-gallerian vinoa seinää ja tilan kulkusuuntia, Koivistoinen kuvailee. Työskentelyssään Koivistoinen hyödyntää luontoaiheita sekä erilaisten pintojen muotoliikettä ja räikeitä värejä.

Turun konserttitalon ala-aulasta ylälämpiöön johtavan luiskan seinämä on yksi Turun suurimpia galleriatiloja. Vino-galleriassa on puolivuosittain vaihtuva taideteoskokonaisuus.

Pianon kevät!

Kevätkausi on omistettu pianolle. Yhteensä kuusi huippupianistia nähdään Konserttitalon lavalla maaliskuusta toukokuuhun. Perjantaina 2.3. Paavali Jumppanen tulkitsee Johannes Brahmsin jämerän pianokonserton konsertissa, jossa kuullaan myös ylikapellimestari Leif Segerstamin johtamana hänen sinfoniansa nro 311 kantaesitys. Jumppanen esiintyy myös kamarimusiikkikonsertissa Tour de force la 3.3. New York Timesin “Islannin Glenn Gouldiksi” nimeämä virtuoosipianisti Víkingur Ólafsson esittää torstaina 8.3. niin ikään islantilaisen kapellimestari-säveltäjä Daníel Bjarnasonin Processions-teoksen. Teos tarjoaa rytmisiä yllätyksiä ja maagissävytteisiäkin sävelharmonioita koko pianon rekisterin laajuudelta. Pianisti Eldar Nebolsin esiintyy yhdessä orkesterin huippusuositun päävierailija Julian Rachlinin kanssa ja tulkitsee Ludwig van Beethovenin pianokonserton nro 4 torstaina ja perjantaina 15.–16.3. Norjalainen pianisti Håvard Gimse tarttuu perjantaina 6.4. Edvard Griegin pianokonserttoon, jossa on hurjaa voimaa sekä kiihkeää kauneutta. Olli Mustonen taituroi tuplaroolissaan pianistina ja kapellimestarina ja esittää torstaina ja perjantaina 19.–20.4. Wolfgang Amadeus Mozartin 26. pianokonserton, joka on lisänimeltään ”Kruunajaiskonsertto”. Säteilevä Martina Filjak tulkitsee Maurice Ravelin pianokonserton perjantaina 18.5. Mikko Heiniön 70-vuotisjuhlakonsertissa.

Asiasanat: