Kuntapalvelut Turussa vuonna 2017 -kyselytutkimus selvitti käsityksiä kunnallisista palveluista. Turun kaupunki on tilannut vastaavan kyselyn säännöllisesti vuodesta 2003 alkaen, joten tuloksille on pitkän ajan vertailutietoja. Vuoden 2017 asuinkuntaindeksi eli asukkaiden tyytyväisyys kunnan palveluihin nousi Turussa koko 2000-luvun parhaimmaksi.

Kyselyn keskeisin tulos on niin kutsuttu laaja asuinkuntaindeksi (tyytyväisyys palveluihin), joka on laskettu 54 kunnallisesta palvelusta painottamalla tärkeimpiä terveyspalveluita sekä lasten päivähoitoa ja peruskoulua. Indeksin arvon asteikko on 1- 5, jossa arvo 1 kuvaa kaikkein kielteisintä suhtautumista ja arvo 5 myönteisintä suhtautumista.

Turussa indeksi sai vuonna 2017 arvon 3,73 ja se nousi selvästi vuoden 2016 arvosta 3,61. Indeksi on osa Turku-strategian seurantaa. Turun saama kokonaispalaute oli vuoden 2017 kyselyssä 2000-luvun myönteisintä. Jos vuoden 2017 tuloksia vertaan vuoden 2016 vastaavaan kyselyyn, palaute oli Helsingin kanssa samalla tasolla ja myönteisempää kuin Oulussa ja Vantaalla.

Pyöräliikenteen turvallisuus huoletti eniten

Tyytyväisyys asuinkunnan palveluihin oli palveluryhmittäin tarkasteltuna korkeinta pelastuspalveluissa, kulttuuri- ja sivistyspalveluissa sekä turvallisuutta koskevissa palveluissa. Matalinta tyytyväisyys oli sosiaalipalveluissa ja neuvonnassa. Kuitenkin sosiaalipalveluita koskeva palaute parani eniten vuoteen 2016 verrattuna. Yksittäisiä palveluita tai asioita, joissa turkulaisten tyytyväisyys nousi merkittävästi vuoden 2016 kyselyyn verrattuna, oli runsaasti. Palaute parani eniten (suuruusjärjestyksessä suurimmasta muutoksesta alkaen) seuraavissa palveluissa tai asioissa:

  • yritystoiminnan edistäminen
  • kunnan hammaslääkäripalvelut
  • kunnan omien luottamushenkilöiden toiminta
  • kunnan terveyskeskuksen vuodeosasto
  • kunnan talousasioiden hoito
  • vanhusten asumis- ja laitoshoitopalvelut
  • torit ja torikauppa
  • kunnan yhteistyö naapurikuntien kanssa
  • vammaispalvelut
  • kuntalaisten vaikuttamisen mahdollisuudet.

Palautteen suurin muutos negatiiviseen suuntaan oli pientalotontin saannissa.

Kun vastaajilta kysyttiin, missä asioissa palvelua tulisi parantaa, kolme eniten mainintoja saanutta asiaa olivat liikenneolot pyöräilijän kannalta, liikenneturvallisuus pyöräilijän kannalta sekä katujen ja teiden hoito, joten erityisesti kevyen liikenteen olosuhteita pidettiin Turussa ongelmallisina.

Aktiivinen liikkumisella ja elämänlaadulla on kyselyn mukaan suora yhteys toisiinsa. Sekä terveydentilansa ja elämänlaatunsa parhaaksi arvioivat 18 -29 -vuotiaat, aktiivisesti liikkuvat ja aktiivisesti yhteisöjen toimintaan osallistuvat.

Kaupungin viestintään liittyen 69 prosenttia piti kaupungin tarjoamaa tietoa luotettavana. Useimmin tietoa tarvittiin terveyspalveluista, kulttuuripalveluista sekä kartoista ja liikenteestä. Mieluiten tietoa haluttiin kaupungin asukaslehti Turkupostista ja internetistä.

Kyselyn tuloksissa vahvistui myös se aikaisempi havainto, että palveluja käyttäneet olivat muita vastaajia tyytyväisempiä niihin.

FCG konsultointi Oy:n tekemä kysely lähetettiin syksyllä 2017 Turussa 2 200:lle satunnaisotoksella valitulle henkilölle. Vastausaktiivisuus oli 34 %. Vastaajista oli naisia 62 % ja miehiä 38 %. Vuonna 2017 Kuntapalvelut-kyselytutkimukseen osallistuivat kuudesta suurimmasta kaupungista Turku ja Espoo kun vuonna 2016 mukana olivat lisäksi Helsinki, Oulu ja Vantaa.

Lue koko raportti: Kuntapalvelut Turussa 2017 -kyselytutkimus (pdf, 4 Mt)