Turun kaupungin vanhusten avopalveluihin kuuluva kotiutustiimi saa tänä vuonna La Carita -säätiön myöntämän palkinnon yksilöllisen vanhustyön kehittämisestä. Palkinnot jaettiin Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin opintopäivillä tiistaina 13.2.2018 Tampereella.

Lisätiedot

Kotiutustiimi: Kotiutustiimi antaa eväät elämään sairaalajakson jälkeen (turku.fi)

La Carita -säätiön tarkoituksena on vanhusten ja ikääntyvien hyvinvoinnin edistäminen Suomessa. La Carita -säätiö on jakanut palkintoa vuodesta 2006 alkaen Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin kanssa. Vuonna 2011 aloitettiin yhteistyö myös ammattiliitto Tehyn kanssa. Ensimmäisen palkinnon säätiö jakoi vuonna 2002.  

La Carita -säätiö

Yhtenä Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin palkintokriteerinä oli uudenlaisen toiminnan luominen rikastuttamaan arkea. Palkituissa organisaatioissa vanhustenhoitoa on kehitetty muuttamalla toimintatapoja, uudistamalla ajattelua ja panostamalla vanhusten hyvään hoitoon sekä henkilökunnan jaksamiseen.

Kotiutustiimi saa työyhteisönsä kehittämiseen 1500 euroa palkintorahaa.

- Työyhteisöllemme palkinto on hieno osoitus siitä, kuinka tärkeää työtä teemme ikäihmisten hyvinvoinnin puolesta, toteaa yksikön esimies Pirkko Lämsä.

Kotiutustiimin lisäksi Karvian Iltaruskon palvelukeskus sekä Vöyrin kunnan tehostetun palveluasumisenyksikkö Solängen olivat palkittuina tänä vuonna.

Edellisen kerran palkinto tuli Turkuun vuonna 2004 Dementiapienryhmäkoti Mansikkapaikkaan.

Kotiutustiimi asiakkaan tukena sairaalasta kotiutuessa

Kotiutustiimin työ alkaa, kun asiakas on sairaalassa valmiina kotiutumaan, mutta hän tarvitsee tehostettua tukea kotona pärjätäkseen. Tiimi on mukana kotiuttamassa turkulaisia asiakkaita yhteispäivystyksestä, sairaalasta ja muista hoitolaitoksista. Työn tavoitteena on myös vähentää kotihoidon tarvetta kuntoutuksen avulla.

Nopeissa kotiutuksissa kotiutustiimi pystyy vastaamaan kotiutuspyyntöihin. Tavoitteena on, että asiakas ei joudu sairaalaan, jos hän voi pärjätä avun turvin kotona. Kotiutustiimi voi järjestää seurannan kotiin kotiutuksesta seuraavaksi yöksi sekä arvioida asiakkaan yöhoidon tarvetta jatkossa. 

Kotiutustiimin tavoitteena on turvallinen ja oikea-aikainen kotiutus mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Hoitokäyntejä tehdään päivittäin asiakkaan kotiin hänen tarpeidensa mukaisesti.

Kotiutustiimi hyödyntää myös teknologiaa arjen apuna. Asiakkaan tiedot kulkevat hoitajien mukana mobiililaitteiden ja kannettavien tietokoneiden avulla. Asiakas voi olla mukana hoidon tai kuntouksen suunnittelussa, koska toimisto on enemmissä määrin siirtynyt asiakkaan kotiin.

Työhyvinvointi on kotiutustiimissä myös kohdillaan. Ilmapiiri on avoin ja työntekijöillä positiivinen asenne työhön sekä muutokseen. He voivat myös suunnitella työvuoronsa autonomisesti. 

- Me työntekijät vastaamme itsenäisesti omasta työstämme ja asiakkaiden hoidon jatkuvuudesta. Avainsana on oman työn johtaminen, kotiutustiimin lähihoitaja Johanna Wikberg toteaa.

   

Kotiutustiimistä palkinnon vastaanottivat Johanna Wikberg (keskellä) ja Salla Saarinen (oikealla). Palkinnon luovuttaa Supein puheenjohtaja Silja paavola (vas.)