Turun kaupungin kaupunkiympäristölautakunta kokoontuu seuraavan kerran tiistaina 20.2. Kokouksessa käsitellään mm. uuden yliopistorakennuksen edellyttämää poikkeamispäätöstä ja pyöräkaistaratkaisuja Kaskenkadulla.

Poikkeamispäätös Uusi yliopistorakennus

Poikkeamishakemus koskee Yliopistonmäen Juslenia-rakennuksen uudisrakentamista. Poikkeamista haetaan julkisivun korkeudesta ja autopaikkojen sijoittelusta. Asia tuodaan lautakunnan käsittelyyn, koska Museovirasto on lausunnossaan esittänyt rakennuksen olevan liian lähellä ja liian korkea suhteessa yliopiston kirjastorakennukseen.
 
Hakemusta esitetään hyväksyttäväksi ehdollisena, koska muutetussa suunnitelmassa näkymät Tuomiokirkon ja Aurajoen suuntaan pääkirjaston julkisista salitiloista on turvattu. Hyväksymisen ehtoihin kuuluu myös, että Museoviraston asettamat ehdot on otettava huomioon rakennusluvassa.

Kaskenkadun kaistajärjestelyt välillä Hämeenkatu - Kupittaankatu

Kaskenkatu välillä Hämeenkatu - Itäinen Pitkäkatu on suunniteltu muutettavaksi siten, että molempiin ajosuuntiin tulee pyöräkaistat ja yhdet autoliikenteen kaistat. Lisäksi keskustan suuntaan on suunniteltu bussikaista välille Itäinen Pitkäkatu - Luostarinkatu.

Kaskenkadun välille Itäinen Pitkäkatu - Kupittaankatu on suunniteltu kaksi autoliikenteen kaistaa sekä pyöräkaista molemmille ajosuunnille.

Muutoksilla ei ole merkittävää vaikutusta autoliikenteen sujuvuuteen, mutta ne parantavat oleellisesti polkupyöräilijän turvallisuutta kadulla.  Lautakunnalle esitetään kaistajärjestelyjen hyväksymistä.

Asemakaavanmuutos Forum

Pöydällä edellisestä kokouksesta lautakunta käsittelee myös asemakaavanmuutosehdotusta, joka koskee ydinkeskustan Forum-korttelia.

Kokouksen esityslista netissä: http://ah.turku.fi/kylk/2018/