Turun kaupunkitutkimusohjelma on julkaissut tutkimuskatsauksen, jossa pohditaan toiminnallisesti monipuolisten, kypsän vaiheen työpaikka-alueiden itseorganisoituvaa muutosta, ja ilmiön huomioimista kaupunkisuunnittelussa.

Itseorganisoitumisella tarkoitetaan esimerkiksi sitä, että perinteisten teollisuuslaitosten poistuessa niiltä tyhjiksi jääneisiin tiloihin sijoittuu hiljalleen vähittäiskaupan ja palveluyrityksiä sekä luovien alojen yrityksiä ja yhdistyksiä. Toimijat hakeutuvat omaehtoisesti itselleen parhaisiin paikkoihin ja mieleisten naapureiden viereen. Vähitellen syntyy erilaisia keskittymiä ja yhteistyöverkostoja.

Uusi tilallinen järjestys syntyy monimutkaisten vuorovaikutussuhteiden tuloksena. Sen tarkoituksellinen tuottaminen olisi vaikeaa.

Tutkimus kohdistui Tampereella Nekalaan, jossa pienten yritysten, yhdistysten ja harrastajien osuus vuokralaisista on ollut kasvussa entisellä teollisuusalueella, ja Lielahteen, jossa kaupan- ja palveluyritykset ovat sijoittuneet teollisuusyritysten rinnalle. Molemmilla alueilla toimijapohja on monimuotoistunut jatkuvasti.

Turussa samankaltaisia muutoksia on havaittavissa esimerkiksi Itäharjun ja Iso-Heikkilän työpaikka-alueilla.

Itseorganisoituminen suunnitteluhaasteena

Itseorganisoituvaa uudistumista pidetään yleensä kaupungeille ja yhteiskunnille hyödyllisenä ilmiönä. Ongelma kuitenkin on, että jos ilmiön arvoa ei ymmärretä sen ollessa vasta kehkeytymässä, saatetaan tehokkuuden nimissä päätyä uudistamaan alueita liian voimakkaasti, jolloin jo olemassa olevat toimijapohjaiset verkot saattavat kärsiä. Myös hyvää tarkoittavat suunnittelutoimenpiteet, kuten tiukka, nykyisiä käyttöjä suosiva kaava, voivat estää omaehtoista mukautumista yhteiskunnan muutoksiin. Keskeistä on jättää tilaa toimijalähtöisille prosesseille.

– Jos itseorganisoituminen hyväksytään lähtökohdaksi, kaupunkisuunnittelu kohdistuu pikemminkin prosessien ohjailuun kuin niiden tuottamiseen, kiteyttää katsauksen kirjoittaja, TkT Jenni Partanen Tampereen teknillisen yliopiston arkkitehtuurin osastolta.

Yksi mahdollinen menetelmä on sääntöpohjainen suunnittelu. Silloin alueen kehittämiselle asetetaan tiettyjä sääntöjä tai reunaehtoja, mutta tarkempi suunnittelu ja toteutus on niiden puitteissa toimijalähtöistä. Säännöt voivat koskea esimerkiksi alueiden toimintoja, näkymiä, rakentamisen volyymia, tai visuaalisia tai fyysisiä yhteyksiä.

Tulevaisuudessa voitaisiin korostaa myös teollisten miljöiden rosoista kauneutta

Osa säännöistä voi olla yksiselitteisiä, kuten asuntorakentamisen rajoittaminen, mutta eri toimijoilla voi olla myös ristiriitaisia käsityksiä mikä on hyvää uusiutumista, jolloin tarvitaan ohjailua.

– Esimerkiksi käsitys ympäristön visuaalisesta laadusta vaihtelee eri toimijoiden kesken. Tähän mennessä ratkaisu on ollut valitettavan usein ilmeettömäksi siistiminen, mutta tulevaisuudessa voitaisiin korostaa enemmän myös teollisten miljöiden rosoista kauneutta pistemäisin keinoin, toivoo Partanen.

www.turku.fi/kaupunkitutkimus

Turun kaupunkitutkimusohjelma on Turun kaupungin ja yliopistojen yhteinen tutkimusohjelma, jossa tehdään kaupunkikehitystä koskevaa monitieteistä akateemista tutkimusta. Ohjelman tavoitteena on edistää kaupunkitutkimusta, tarjota työkaluja kaupungin päätöksentekoon ja kehittää yliopistojen ja kaupungin välistä tiedonvaihtoa. Yhteinen tutkimusohjelma on kansainvälisesti uraauurtava yhteistyömalli.

Jenni Partaselle myönnettiin Turun kaupunkitutkimusohjelman tutkijastipendi vuonna 2016.

 

 

Asiasanat: