Yksi radiomainos voi saada paljon aikaan ihmisen elämässä. Niin kävi 24-vuotiaalle Karoliina Rasimukselle, joka kuuli radiosta Diakonia-ammattikorkeakoulun mainoksen viittomakielen ja tulkkauksen koulutuksesta ja haki opiskelemaan.

Kun hyväksymiskirje saapui, Oulussa asuvaa nuorta naista odotti muutto 600 kilometrin päähän Turkuun. Syksyllä 2017 alkoi Rasimuksen opintojen viimeinen vuosi, ja hän on viihtynyt Turussa ja Diakissa hyvin. Vahva murre paljastaa, että juuret ovat pohjoisessa: Rasimus on kotoisin Pudasjärveltä, ja ennen Oulua hän asui lähikunnassa Muhoksella.

Opiskelua rennolla fiiliksellä

Aluksi ajattelin, etten uskalla lähteä Oulusta minnekään

Opiskelujen aloittaminen täysin vieraassa kaupungissa ei ollut itsestäänselvyys. − Aluksi ajattelin, etten uskalla lähteä Oulusta minnekään, Karoliina Rasimus muistelee.

Hän rohkaistui, kun yksi oululaisista ystävistä päätti myös lähteä Turkuun. Muuton koittaessa ystävä yllättäen peruikin aikeensa. Rasimus lähti Turkuun yksin, vaikka ei tuntenut kaupungista ketään.

Opiskeluryhmällä on ollut iso merkitys uudessa kaupungissa viihtymiselle. Opiskelijat tulevat hyvin juttuun, vaikka ikähaitari on laaja. − Fiilis on rento ja ryhmäytymiseen on panostettu. On saanut tehdä virheitä, joille on sitten yhdessä naurettu ja menty eteenpäin, Rasimus kertoo.

Vilkas opiskelijaelämä opiskelun vastapainona

Viittomakielen ja tulkkauksen opiskelijoilla on kaksi vuotta yhteisiä opintoja, joiden jälkeen suuntaudutaan joko viittomakielen tai puhevammaisten tulkiksi. Erilaisissa paikoissa tehdyt harjoittelut auttavat hahmottamaan, mihin haluaa suuntautua. Rasimukselle valinta oli heti selvä: hän haluaa viittomakielen tulkiksi.

Opiskelujen vastapainoksi Turussa järjestetään paljon opiskelijatapahtumia. Yhdeksi suosikikseen Rasimus mainitsee Turun AMK:n järjestämät Keltanokkabileet. Turussa on Rasimuksen mukaan kaiken kaikkiaan vahva opiskelijahenki.

− Oululaisen näkökulmasta Turussa opiskelu on aika ihanaa!

Teksti: Maiju Torkkeli
Kuva: Kimmo Turtiainen

Artikkeli on julkaistu Opiskelijakaupunki Turku -lehdessä. Tutustu Turun kuuden korkeakoulun koulutusmahdollisuuksiin ja opiskelijoiden suosikkeihin Turussa.