Hankeideoissa yhdistyivät kulttuurin tuntemus, liikunta ja erityisesti yhdessäolon mahdollistaminen.

Hankehaku

Turun nuorisovaltuusto

Nuorisovaltuusto on vaaleilla valittu sitoutumaton Turussa asuvia ja opiskelevia nuoria edustava vaikuttajaryhmä, joka ajaa nuorten etuja.

Lisätiedot

Nuorten ryhmät eri oppilaitoksista ja nuorisojärjestöistä esittelivät hankkeensa nuorisovaltuustolle 28.3. kokouksessa.

Turun nuorisovaltuusto päätti rahoituksen jakamisesta kahdeksalle nuorten ideoimille, toiminnallisille hankkeille. Mukana kisaamassa oli lopulta 14 hankeideaa.

Eniten ääniä saivat Turun Steiner-koulun Amazing race -tapahtuma, Euroopan nuorten parlamentin esittelyistunto ja kulttuuri-ilta nuorille somalitytöille.

Rahoitusta saivat myös Turun Lyseon lukion kulttuuriin tutustumismatka Helsinkiin, Turun ammatti-instituutin liikuntapäivä Peltolaan, Halisten nuorisotilan ryhmän retki Särkänniemeen, Norssin sporttipäivä ja Mistä kaikki alkoi -projekti Turun ammatti-instituutin Lemminkäisen koulutalon opiskelijoille.

Jaossa oli yhteensä 10 000 euroa, josta yksi hanke voi saada enintään 2000 euroa. Rahoitusta saaneet hankkeet toteutetaan vuoden 2018 aikana.

Vuosittain haettavaa hankerahaa on voinut hakea Turussa asuvien tai opiskelevien 13–19-vuotiaiden nuorten muodostama ryhmä. Hankerahan myöntämisestä äänestettiin.