Huonokuntoisiksi havaittuja puita kaadetaan Kupittaanpuistossa, Vartiovuorella, Kuljettajankadulla ja Lonttistentiellä. Kaadettavat puut eivät ole enää turvallisia ja lisäksi osa puista kasvaa liian lähellä rakennusten seiniä ja aitoja. Puiden kaatotyöt aloitetaan maanantaina 26.3.

Kaupungin keskustassa kaadetaan huonokuntoisia puita useissa eri kohteissa. Kupittaanpuistossa yhteensä 11 puuta tullaan kaatamaan. Kaadettavat puut ovat poppeleita, koivuja ja riippaharmaaleppä. Puut sijaitsevat lähellä labyrinttiä ja ’Papu’ -leikkipaikkaa, koivukujanteella, liikennekaupungissa sekä urheiluhallin läheisyydessä.

Vartiovuorella kaadetaan seitsemän puuta: viisi vaahteraa, vuorijalava ja tuomi. Osa puista kasvaa lähellä käsityöläismuseota ja osa Kotikadun päässä. Kuljettajankadulla kaadetaan yksi vuorijalava ja Lonttistentiellä viisi jalavaa.

Kaadettavat puut on kuntoarvioinneissa havaittu huonokuntoisiksi ja osa puista sijaitsee liian lähellä rakennusten seiniä ja aitoja. Huonosta kunnosta johtuen puut eivät ole enää turvallisia.

-Nyt kaadettavia puita on tutkittu useita kertoja monien vuosien aikana ja lahon etenemistä on mitattu mm. ultraäänitutkimuksin ja mikroporilla, kertoo puuasiatuntija Aki Männistö Turun kaupungilta.

Puiden kaatotyöt aloitetaan maanantaina 26.3. aamusta alkaen. Työt saattavat aiheuttaa tilapäisiä liikennehäiriöitä sekä kaduilla että puistoissa.

Turun kaupunki istuttaa vuosittain useita satoja uusia katu- ja puistopuita. Kaupunki on laatinut kaupunkipuulinjauksen, jolla uusien puiden suunnittelua, rakentamista ja ylläpitoa ohjeistetaan. Tavoitteena on Turun kaupunkipuuston kokonaisvaltainen ja kestävä kehittäminen.

www.turku.fi/kaupunkipuulinjaus