Vierailun keskiössä oli asukkaiden toiveiden mukaan suunniteltu kävelyreitti, jonka varrella tutustuttiin alueen keskeisimpiin paikkoihin ja kehityskohteisiin. Vierailu oli osa Kaupunginjohtaja kylässä -kierrosta, jonka puitteissa Arve käy tutustumassa Turun eri alueisiin.

Kaupunginjohtajan vierailu ja aurinkoinen kevätsää keräsi paikalle satapäin Jäkärlän asukkaita. Asukkaiden lisäksi paikalla oli kaupungin eri alojen asiantuntijoita, jotka osallistuivat keskusteluun ja vastasivat asukkaita askarruttaneisiin kysymyksiin. Mukana olivat myös Lounais-Suomen poliisilaitoksen, Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen, TVT Asunnot Oy:n ja Jäkärlän huolto Oy:n edustajat.

Puheenaiheina nuorisotila, palvelut ja liikkuminen

Jäkärlän alueen nuoret ja nuorisotalon kävijät olivat yhdessä Turun AMK:n sosionomiopiskelijoiden kanssa ideoineet osallistavan projektin, jonka myötä he käsittelivät kokemuksia omasta elinpiiristään. Projektin lopputulemana syntyi kantaaottava videoesitys, joka nähtiin tilaisuuden alussa.

Keskustelua kirvoittaneiden aiheiden joukossa ykkösenä olikin Maarian nuorisotilan kohtalo. Sekä nuoret että vanhemmat asukkaat ilmaisivat kuin yhdestä suusta, että Jäkärlän nuorilla täytyy myös jatkossa olla oma kokoontumispaikka. Nuorisotilan yhteyteen toivottiin myös päivätoimintaa vanhuksille. 

Myös kirjastopalvelut ja liikkumisen haasteet nousivat keskustelussa vahvasti esiin yhdessä liikenneratkaisujen ja liikenneyhteyksien kanssa.

.

Isojen kysymysten lomassa löytyi kuitenkin ratkaisuja myös hyvin käytännönläheisiin ongelmiin. Esimerkiksi Jäkärlän Talolankadun varteen päätettiin hankkia penkkejä, joilla vaikkapa ikäihmiset voivat levähtää matkalla  apteekkiin.

Yleisesti ottaen Jäkärlän asukkaat olivat tyytyväisiä asuinalueeseensa. Moni asukas kehui Jäkärlän olevan ihana, luonnonläheinen paikka, kunhan palvelujen laatu ja määrä pysyy hyvänä. Asukkaat olivat myös itse valmiita kehittämään Jäkärlää ja luomaan sinne lisää toimintaa ja tapahtumia. Tukea omaan toimintaansa he saavat Turun kaupungin aluetyön toimijoilta.

Aluetyön toimijat myös koostavat vierailulla esiin nousseet asiat yhteen ja välittävät ne kootusti eteenpäin kaupungin eri toimialoille. Toimialojen tehtävänä puolestaan on edistää asioita omissa organisaatioissaan. Koosteet keskusteluista tullaan lähettämään myös Jäkärlän alueen Facebook-ryhmiin sekä erikseen alueen toimijoille.

#kjkylässä -kierros jatkuu toukokuussa

Kaupunginjohtaja Arve totesi puheenvuorossaan, että vierailu oli kaupunginjohtajalle erinomainen kokemus. Asukkaiden kertomukset ja paikkoihin tutustuminen omin silmin auttoivat hahmottamaan alueen kokonaistilannetta. Erityisen kiitoksen Arve esitti Jäkärlän nuorille, jotka olivat valmistelleet oman esityksen ja ottivat siinä rohkeasti kantaa asuinympäristönsä kehittämiseen.

Kaupunginjohtaja kylässä -kierrokset jatkuvat kevään mittaan eri puolilla Turkua. Vierailut muodostetaan aina aluekohtaisesti ja yhteistyössä eri paikallistoimijoiden ja asukasryhmien kanssa. Seuraavaksi Arve kyläilee Varissuolla 15.5, Jyrkkälässä 23.5. ja Runosmäessä 24.5. Vierailuista tullaan tiedottamaan erikseen.

Asiasanat: 
Kaupunginosa/Alue: