Wärtsilän lahjoittama Seabin-meriroskis oli käytössä Turun vierasvenesatamassa ensimmäisen kerran vuonna 2017. Turku toimi pilottina, sillä aiemmin meriroskista ei ollut kokeiltu jokiympäristössä. Tänä vuonna laite asennettiin toukokuun puolivälissä ja viedään pois syyskuussa.

Seabin-meriroskis on australialaisen Seabin Project -yrityksen kehittämä tuote, joka on suunniteltu avuksi merten roskaantumiseen. Kelluva roskis voidaan sijoittaa veteen pienvenesatamissa, telakoilla sekä purje- ja kauppasatamissa.

Pintavesi imetään Seabin-meriroskiksen keräyspussisuodattimen läpi. Kun vesi sen jälkeen pumpataan takaisin satama-altaaseen, roskat jäävät talteen keräyspussiin, josta ne hävitetään asianmukaisesti. Roskiksen toiminnasta ja tyhjennyksestä vastaavat Turun kaupungin kaupunkiympäristötoimiala ja vierasvenesatama. 

- Meriroskis on hieno innovaatio ja sen avulla pystytään hyvin havainnollistamaan, kuinka paljon roskaa jatkuvasti ajautuu luontoon, toteaa Timo Sirkiä kaupunkiympäristötoimialalta.

Viime vuonna Turun ammattikorkeakoulun opiskelijat tekivät Seabin-roskiksen toiminnasta kolmen kuukautta kestävän tutkimuksen. Meriroskikseen kerääntyi siinä ajassa yhteensä materiaalia 77 kiloa, ja 10 kiloa siitä oli ihmisiltä peräisin olevaa roskaa. Tänä vuonna vastaavaa tutkimusta ei ole tarpeen tehdä.

- Toivomme ihmisten miettivän, mihin luontoon jätetyt roskat lopulta ajautuvat, koska pienistäkin roskista kertyy ajan myötä suuri määrä roskaa, jatkaa Sirkiä.

Turku haluaa olla aktiivisesti mukana ympäristön hyväksi tehtävässä työssä. Seabin-meriroskis asennetaan Turun vierasvenesatamaan jatkossakin.