Väliaikaisen torialueen rakentaminen on edennyt aikataulussa ja suunnitelmien mukaan. Maanantaina 25.6. rakentaminen siirtyy Yliopistonkadulle.

Aurakadun ja ortodoksisen kirkon välinen osuus Yliopistonkadusta valmistuu arviolta seuraavan neljän viikon aikana, jonka jälkeen rakentamista jatketaan kohti Kauppiaskatua.

Rakentamisen siirtyminen Yliopistonkadulle aiheuttaa muutoksia pysäköintiin. Asiakaspysäköintipaikat poistuvat Aurakadun ja ortodoksisen kirkon väliseltä osuudelta kokonaan. Kirkon ja Kauppiaskadun välisen osuuden pysäköintipaikat ovat edelleen käytössä. Torin reunassa oleva alue on jatkossakin varattu vain torikauppiaiden käyttöön.

Torikauppa siirtyy viikon 26 aikana kohti Yliopistonkatua. Myyntipaikat siirtyvät, mutta muuten torikauppa jatkuu keskeytyksettä ja normaalisti koko rakennustöiden ajan.

Arkeologiset kaivaukset laajenevat samaan aikaan, kun torikauppa siirtyy kohti Yliopistonkatua. Eerikinkadulta arkeologisten kaivausten alue laajenee kohti Kauppatorin keskustaa.