Samppalinnan koulu yhdistyy Katariinan kouluun kasvatus- ja opetuslautakunnan toukokuussa 2017 tekemän päätöksen mukaisesti. Yhdistyminen toteutuu 1.8.2018 alkaen. Nykyiset ja uudet Samppalinnan koulun oppilaat jatkavat automaattisesti uuden Katariinan koulun oppilaina.

– Koulu on palvellut ja palvelee edelleen oppilaita, joilla on laaja-alainen oppimisen vaikeus. Se ilmenee useammalla kuin yhdellä kielellisen, muistin, hahmottamisen ja psyykkisen toimintakyvyn alueilla. Lisäksi oppilailla on yleensä muita haasteita, kertoo koulun rehtori Jorma Kauppila.

Uutena palveluna alkoi syksyllä 2017 opetus oppilaille, jotka ikänsä puolesta ovat ala-yläkoulun nivelvaiheessa ja jotka tarvitsevat vahvaa lisäharjoitusta ennen tavanomaiseen ryhmään siirtymistä.

– Heillä on kaikilla myös lyhyt koulunkäyntihistoria. Eli oppilaat tulevat vielä hiomaan taitojaan ja tietojaan. Tavoitteena on tavanomaisiin kouluihin ja ryhmiin siirtyminen. Joidenkin osalta kyseeseen voi tulla myös vankempi tukijärjestely, avaa Kauppila koulun toimintaa.

Koululla ja sen palveluilla on edelleen tärkeä tehtävä. Parhaiten huolehdimme siitä tarjoamalla mahdollisimman henkilökohtaista, hyvää ja laadukasta erityisopetuksellista palvelua pedagogisen kokonaiskuntoutumisen periaatteella niin oppilaille kuin heidän perheilleen, Kauppila jatkaa.

Samppalinnan koulun taival alkoi erikoisluokkatoimintana vuonna 1901 Puutarhakatu 8 A:n tiloissa yhden opettajan ja 16 oppilaan voimin. Koulu oli Suomen suurruhtinaskunnan ensimmäinen apukoulu. Nykyinen koulutalo valmistui 1969. Tilan vihki käyttöön silloinen pääministeri Mauno Koivisto Turun päivänä 21.9.1969.

Samppalinnan oppilaat saivat pitkien neuvottelujen jälkeen ensimmäisen heille räätälöidyn ammatillisen opintolinjansa vuonna 1978 Aninkaisten ammattioppilaitoksessa. Taito- ja taideaineiden painottuminen ennen ja nykyään tukee jatko-opintoihin meneviä oppilaita. Yksilöllinen oppilaanohjaus onkin yksi koulun vahvoista osaamisalueista.

Katariinan koulu sijaitsee osoitteessa Kirkkotie 31. Katariinan koulun Urheilupuiston toimipiste jatkaa Samppalinnan koulun toimintaa nykyisessä osoitteessa Itäinen pitkäkatu 45. Yhdistymistä koskevat käytännön toimenpiteet tehtiin onnistuneesti lukuvuoden 2017 -2018 aikana.