Vuosi 1318 tunnetaan Turun historiassa novgorodilaisten hyökkäyksen vuonna. Tänä vuonna tapahtumasta on kulunut 700 vuotta. Turun museokeskus ja Novgorodin museo muistavat vuotta yhteisellä tieteellisellä seminaarilla Turun linnassa, sekä yleisöseminaarilla Vanhalla Raatihuoneella. Jatkossa museoyhteistyötä on tarkoitus tiivistää muun muassa yhteisellä tutkimushankkeella.

Turku ja Novgorod 1318 -yleisöseminaari 

Novgorodilaisten hyökkäyksen aikaan Turku oli vielä hyvin pieni ja asutus oli rakentunut tuomiokirkon ympärille. Turun hävityksestä on vain muutama lähde. Novgorodin kronikka mainitsee, että heidän joukkonsa ottivat kaupungin ja piispanistuimen haltuunsa ja palasivat kaikki kotiin. Turun linnaa ei ilmeisesti kuitenkaan vallattu.

Aikakausi oli levotonta Ruotsin kuningaskunnan ja Novgorodin välisen sotimisen vuoksi. Vasta Pähkinäsaaren rauha 1323 päätti sotaisen ajanjakson aina vuoteen 1348, jolloin Ruotsin hyökkäsi Novgorodiin.

- Turku on Suomen vanhin kaupunki, ja meillä on Novgorodinkin kanssa yhteinen historia. Tutkijoiden tapaaminen, keskustelu ja tutkimustiedon välittäminen on hyvä tapa muistaa merkkivuotta 1318. Seminaari on osa Turun keskiaikapäivien ohjelmistoa, sanoo Turun museopalvelujohtaja Olli Immonen.

- Novgorodin ja Turun välinen yhteistyö voisi olla esimerkiksi näyttely, tutkimustyötä tai julkaisu, miettii Novgorodin museon kansainvälisen toiminnan ja kehittämisen johtaja Olga Soboleva.

Yhteistyöneuvottelut Turun museokeskuksen ja Novgorodin museon välillä jatkuvat Savonlinnan suomalais-venäläisessä kulttuurifoorumissa syyskuussa.

Turun museokeskuksen ja Novgorodin kaupunginmuseon kulttuurihistoriallisia ja arkeologisia kokoelmia yhdistävät arkeologisesti erityinen piirre, joka on orgaanisen aineksen, kuten puun, tuohen, luun ja nahan erittäin hyvä säilyvyys. Kuvassa on Tuomiokirkontorin kaivauksissa vuonna 2006 löydetty Suomen ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa keskiaikainen tuohikirje. Tuohikirje on C14-menetelmällä ajoitettu 1300-luvulla. Se on osa Turun museokeskuksen kokoelmia.

 

 

Asiasanat: