Samalla kun kotimaan matkailu elää ennätysten kesää, niin suomalaisia kiinnostaa matkustella myös ulkomailla. Tänäkin vuonna Turusta lennetään Gdanskiin päivittäin ja parilla välilaskulla ympäri maailman.

Turkuun ja Turusta maailmalle

  • Suoria lentoreittejä on Tukholmaan, Riikaan, Gdanskiin ja Kaunasiin, Liettuaan.
  • Euroopasta Turkuun pääsee parhaiten Tukholman kautta: Turku–Tukholma lentäen alle tunnissa tai laivalla yhden päivän tai yön kuluessa. 
  • Venäjältä Turkuun pääsee kätevästi autolla E18-tietä pitkin tai junalla Helsingin kautta.
  • Lisätietoja: Visit Turku

– Matkailijat janoavat lomillaan kokemuksia, ja jos ennusmerkit pitävät paikkansa, niin kotimaan matkailussa on luvassa ennätyskesä. Samaan aikaan Turusta lennetään useaan Euroopan kohteeseen suorin lennoin, kertoo matkailujohtaja Anne-Marget Hellén.

Wizz Air aloitti lennot Turun ja Gdanskin välillä vuonna 2008, ja kymmenessä vuodessa matkustajia on ollut yli 715 000. Suuri osa matkustajista on edelleen puolalaisia työmatkailijoita, mutta myös turistit ovat löytäneet reitin.

– Muumi-animaatioita on esitetty Puolan televisiossa jo kauan ja Muumiperhe on siellä tunnettu. Myös suomalaiset ovat löytäneet Gdanskin ja lyhyt, noin tunnin lentomatka sekä päivittäiset vuorot houkuttelevat lyhytlomalle ja ostoksille.

Euroopasta Turkuun pääsee parhaiten Tukholman kautta: Turku–Tukholma lentäen alle tunnissa tai laivalla yhden päivän tai yön kuluessa. Suoria lentoja on Tukholman lisäksi Riikaan, Gdanskiin ja nyt uutena kohteena Kaunasiin, Liettuaan.

Turku ja Gdansk ystävyyskaupunkeina 60 vuotta

Kaupungit tekevät yhteistyötä niin Itämeren suojelun, elinkeinoelämän edistämisen kuin monen muunkin teeman puitteissa.

– Kaupungit tekevät läheistä työtä muun muassa ympäristökysymysten parissa. Turku on aktiivisesti mukana Itämeren kaupunkien liitossa (UBC), jonka pääpaikka on Gdanskissa UBC:n kestävän kehityksen komission sihteeristö toimii Turussa Itämeritalossa. Ystävyyskaupunkitoiminta tarjoaa mahdollisuuksia hyvien käytäntöjen ja toimintamallien vertailuun sekä edistää eri asteen oppilaitosten ja kansalaisjärjestöjen kansainvälistymistä, kansainvälisten asioiden päällikkö Mika Akkanen kertoo.

Juhlavuoden kunniaksi Turku osallistuu Gdanskin Pyhän Dominicin markkinoille ja vie mukanaan tervehdyksen Muumilaaksosta. Muumipeikko ja Nuuskamuikkunen tekevät Turun seutua tutuksi 10.-11.8.

Kaupungit ovat toisilleen tärkeitä monin tavoin

Turku ja Gdansk ovat olleet ystävyyskaupunkeja jo pitkään, mutta yhteistyössä alkoi kokonaan uusi aikakausi, kun Wizz Air aloitti suorat lennot kaupunkien välille.

Suorat lennot avasivat seutujen välille mahdollisuuden nopeaan, edulliseen liikkumiseen ja potentiaalin toimia jopa yhtenäisenä työssäkäyntialueena. 

Jari Rastas

– Suorat lennot avasivat seutujen välille mahdollisuuden nopeaan, edulliseen liikkumiseen ja potentiaalin toimia jopa yhtenäisenä työssäkäyntialueena. Tänä päivänä lentoja lennetään päivittäin korkeilla täyttöasteilla. Yhteyttä käyttävät ahkerasti sekä puolalaiset että suomalaiset ja merkittävä osa matkustajista on turisteja, Puolan kunniakonsuli Jari Rastas kertoo.

EU-alueen vapaan työvoiman liikkuvuuden ansiosta maiden välillä on myös tiivistä työmatkaliikennettä. Pomeranian ja niin sanotun Tri-Miaston (Gdansk-Gdynia-Sopot) alueella suomalaiset yritykset työllistävät suoraan ja välillisesti tuhansia puolalaisia. Seudulla on erityisesti IT-, suunnittelu- ja muiden teknisten alojen osaamista.

– Turun seudulla puolestaan työskentelee nykyään pysyvämmin tuhansia puolalaisia, ehkä noin 3000. Meriteollisuuden vaikutus on merkittävä ja iso osa puolaisesta työvoimasta on muiden kuin suomalaisten yritysten palkkalistoilla, Rastas arvioi.

Turun seudulla on jo pitkään ymmärretty yhteistyön merkitys.

Visit Turku tekee tiivistä yhteistyötä edistääkseen turismia molemmin puolin.

Anne-Marget Hellén

– Visit Turku tekee tiivistä yhteistyötä edistääkseen turismia molemmin puolin sekä Gdansk Tourism Organisation että Pomeranian Tourism Organisation -järjestöjen kanssa, Hellén kertoo.

Turun alueen keskeisiä toimijoita ovat esimerkiksi Yrittäjäjärjestö ja Kauppakamari yhdessä Turku Business Regionin kanssa. Maiden välisen yhteistyön kannalta merkittäviä toistuvia tapahtumia ovat esimerkiksi meriteollisuuden Navigate-messut sekä businessfestivaali Shift unohtamatta Centrum Balticumin aktiivista toimintaa.