Turun kaupunki kunnioittaa vuosi sitten Turussa tapahtuneiden puukotusten vuosipäivää 18.8. hiljaisesti. Kaupunki ei järjestä muistotilaisuuksia tapahtuneen johdosta.

- Traaginen rikos tai sen tekijä eivät mielestämme ansaitse muistopäiviä. Kunnioitamme uhreja ja auttajia työskentelemällä joka päivä turvallisuuden, kulttuurien yhteisymmärryksen ja maahanmuuttajien kotoutumisen parantamiseksi yhdessä muiden viranomaisten ja kansalaisyhteiskunnan kanssa, sanoo Turun kaupunginjohtaja Minna Arve.

- Tuloksia mitataan paljon laajemmin kuin yhden jo tapahtuneen rikoksen kautta, eikä sitä siksi pidä korottaa symbolin tai merkkipaalun asemaan, Arve jatkaa.

Turun kaupunki järjesti yhdessä usean muun toimijan, muiden muassa poliisin ja kirkon kanssa suru- ja muistotilaisuuksia heti puukotusten jälkeen. Kuukausi tapahtumien jälkeen Turun päivänä 17.9. sadat kaupunkilaiset laskivat yhdessä neilikoita Aurajokeen.

- Turku on vahva kaupunki, Suomi on vahva maa. Katsotaan yhdessä eteenpäin, kaupunginjohtaja Arve sanoo.

Turku on muistanut puukotuksissa menehtyneiden uhrien omaisia, loukkaantuneita perheineen ja uhreja sankarillisesti auttaneita eri tavoin kuluneen vuoden aikana.