Turun kaupunginkirjaston musiikkiosastolta voi 3.9. lähtien lainata myös soittimia. Lainattavissa on ukuleleja, kitaroita ja kanteleita. Soittoharrastuksen aloittamista helpottaa myös mahdollisuus opiskella soittoa kirjaston tarjoamilla ja Rockway.fi:n tuottamilla verkkokursseilla. Harjoittelurauhaa kaipaavalle löytyy kirjaston musiikkiosastolta soitto- ja lauluhuone. Tila on varattavissa kirjastokortilla tunniksi kerrallaan.

Lainattavat soittimet:

  • 3 konserttiukulelea
  • tenoriukulele
  • teräskielinen kitara
  • nailonkielinen kitara
  • 3 viisikielistä kanteletta

Kaupunginkirjaston musiikkiosaston lainattavan aineiston kirjo kasvaa, sillä kirjastosta voi 3.9. lähtien lainata myös soittimia. Lainattavissa on kolme konserttiukulelea, teräskielinen ja nailonkielinen kitara, yksi tenoriukulele sekä kolme viisikielistä kanteletta.

Laina-aika soittimille on 14 vuorokautta. Soittimet on helppo kuljettaa kuljetuskoteloissaan. Lisäksi mukaan voi myös lainata viritysmittarin. Soittimien lainausta ja palautusta kirjastossa hoitaa musiikkiosasto,

— Asiakkaamme ovat toivoneet soittimia lainattavaksi. Muiden kirjastojen kokemusten perusteella päädyimme aloittamaan ukuleleilla ja muilla kielisoittimilla. Ja voi olla, että valikoima kasvaa hyvien kokemusten myötä, kertoo erikoiskirjastovirkailija Antti Impivaara musiikkiosastolta.

Verkkokurssilla virtuoosiksi

Instrumentin soittamisen opettelu onnistuu nykyään verkossa. Vaski-kirjastokortin haltijoilla on mahdollisuus opiskella soittoa ja laulua kotimaisen Rockwayn tuottamilla verkkokursseilla. Kirjaston tarjoamassa valikoimassa on yhteensä 16 kurssia, jotka on toteutettu yhteistyössä soitonopettajien kanssa. Jokainen kurssi sisältää useita video-oppitunteja ja kaikki ne ovat suomenkielisiä. Kursseja on sekä aloittelijoille että pidemmälle edistyneille soittajille. Valittavana olevat kurssit ovat kitara, basso, rummut, piano, ukulele, laulu, nuottien luku, sointuopas, vapaa säestys ja asteikot. Kursseja voi katsoa tietokoneella, tabletilla tai älypuhelimella.

Harjoittelurauhaa soittohuoneessa

Pääkirjaston musiikkiosastolta löytyy soittohuone, jossa voi harjoitella rauhassa tai muita häiritsemättä. Tilasta löytyy digitaalinen- ja akustinen piano ja siellä voi harjoitella kirjastosta lainaaman tai oman instrumentin kanssa. Huone on varattavissa kirjastokortilla.