Turun Kaupunginteatteri aloittaa ilmaisen Teosavausten sarjan, jossa pureudutaan yhteen näytelmään kerrallaan. Ensimmäinen Teosavaus on 6.10. ennen Varissuo-musikaalin iltapäiväesitystä.

Teosavausten sarja on osa Turun Kaupunginteatterin tekemää yleisötyötä. Se on suunnattu kaikille niille, jotka haluavat sukeltaa syvemmälle esityksiin, tavata tekijöitä ja viettää aikaa teatterinystävien parissa.

– Yleisö pääsee seuraamaan tekijöiden välistä keskustelua tai asiantuntijan luentoa kulloinkin aiheena olevasta esityksestä. Tavoitteena on tarjota tuoreita, kiinnostavia näkökulmia teatterin ohjelmistoon ja raottaa esirippua katsojien ja tekijöiden välissä, kertoo kaupunginteatterin taiteellinen johtaja Mikko Kouki

Tilaisuuksiin on vapaa pääsy eikä ennakkoilmoittautumista tarvita. 

Ensimmäisenä vuorossa Varissuo

Ensimmäinen Teosavaus on lauantaina 6.10. klo 12.30 teatterin toisen kerroksen lämpiössä. Käsittelyssä on syyskuun alussa kantaesityksensä saanut Varissuo-musikaali. Siitä ovat keskustelemassa kaupunginteatterin taiteellinen johtaja ja musikaalin ohjaaja Mikko Kouki sekä näytelmätekstin kirjoittanut dramaturgi Satu Rasila.

Yleisö voi vaikuttaa keskustelun kulkuun lähettämällä kysymyksiä musikaalin tekijöille 4.10. mennessä osoitteeseen maria.peltoniemi@turku.fi.