Espoon, Helsingin, Jyväskylän, Oulun, Tampereen, Turun ja Vantaan kaupungeissa selvitettiin työntekijöiden ympäristöasenteita ja -tietoisuutta keväällä 2018. Verkkokysely näissä kaupungeissa tehtiin jo kolmannen kerran. Kyselyä pidettiin auki keskimäärin kolme viikkoa, ja siihen osallistui yhteensä 7 947 vastaajaa.

Kuva: Turussa ilmanlaatua on tutkittu myös sammaleiden avulla.

Työntekijöitä näillä Suomen suurimmilla kaupungeilla on yhteensä vajaa 100 000 henkilöä. Vastausprosentit vaihtelivat kahden ja kahdenkymmenen välillä. Kysely jaettiin työntekijöille eri kanavien kautta, joista osa saavutti vastaajat paremmin kuin toiset.

Selvityksen mukaan kaupunkien henkilöstö vaikuttaisi yleisesi olevan huolissaan ympäristöasioista. Suurin osa vastanneista asetti ympäristönsuojelun talouskasvun edelle, mutta nämä kaksi eivät myöskään sulkeneet vastaajien mielestä toisiaan pois. Yli puolet vastaajista uskoi tekniikan kehittymisen mahdollisuuksiin ratkaista useimmat tämän päivän ympäristöongelmista.

Vastaajat kokivat ottavansa ympäristön huomioon arkielämässään hyvin. Selvä enemmistö ilmoitti suosivansa kasvis- ja lähiruokaa ja ostavansa ympäristömerkittyjä tuotteita vähintään silloin tällöin. Vähintään silloin tällöin vastaajat kertoivat myös suosivansa kävelyä, pyöräilyä tai julkista liikennettä lyhyemmillä matkoilla. Vain muutaman prosentin mielestä ympäristöystävällisemmät valinnat arjessa eivät olleet mahdollisia.

Vastaajista jopa useampi kuin neljä viidestä ilmoitti muuttaneensa toimintatapojaan ympäristöystävällisemmiksi viime vuosina. Ympäristömyönteisyys ei kuitenkaan todennäköisesti aina selitä toimintaa kokonaan, vaan esimerkiksi ruokailuun liittyy myös taloudellisia kysymyksiä, kuten ruokahävikin pienentämisen mahdollistamat säästöt. Julkisen liikenteen käyttöön vaikuttaa hinnan ohella merkittävästi sen toimivuus. Paitsi mahdollisuudet myös tietoisuus vaikuttaa käytännön valintoihin. Esimerkiksi valtaosa vastaajista, jotka ylipäätään olivat tietoisia kotona käyttämänsä sähkön alkuperästä, oli valinnut uusiutuvan sähkön.

Jätteiden lajittelu ja sähkönsäästö työpaikalla oli vastauksien perusteella omaksuttu kaupunkien työntekijöiden keskuudessa hyvin, mutta työmatkaliikkumisessa näyttäisi olevan yhä ympäristönäkökulmasta parannettavaa. Lähes puolet vastaajista Helsinkiä lukuun ottamatta ilmoitti kulkevansa työmatkansa yleensä henkilöautolla. Myös etätyön sekä sähköisten kokousjärjestelmien, kuten Skype tai Lync, hyödyntämistä olisi mahdollista kehittää edelleen. Se miten kaupungin koetaan huolehtivan ympäristöasioista ei kuitenkaan riipu pelkästään kaupungin toimista, vaan paljolti myös siitä miten hyvin ympäristöasioita on tuotu esille ja henkilöstö osallistettu niihin. Ekotuki ja ympäristöyhdyshenkilötoiminta on tästä hyvä esimerkki.

Turun kaupungin henkilöstö sitoutunut ympäristötyöhön

Huoli ilmastonmuutoksen seurauksista ja vesistöjen laadusta on kyselyn vastausten perusteella koko henkilöstölle yhteinen. Myös huoli ilman laadusta ja melusta on Turussa verrokkikaupunkeja yleisempää.

Henkilöstön mielestä ympäristötyön näkyminen asioiden valmistelussa ja johdon sitoutuminen siihen on parantunut huomattavasti. Vuoden 2011 kyselyn vastaajat olivat Turun ympäristötyön näkymisestä ja johdon sitoutumisesta useammin eri mieltä kuin samaa mieltä. Nyt samaa mieltä olevien osuus oli selvästi suurempi.

Jätehuolto, liikenteen ympäristöhaittojen vähentäminen ja vesiensuojelu ovat esimerkkejä asioista, joita kaupungin tulisi henkilöstön mielestä edistää nykyistä enemmän. Myös omissa työyksiköissä jätteiden lajittelu ja kierrätys sekä jätteiden määrän vähentäminen nousivat esille. Avoimissa vastauksissa kehittämisehdotukset liittyivät useimmin liikkumiseen ja etätyömahdollisuuksien parantamiseen.

Turun noin 500 ekotukihenkilön toiminta näkyi vastauksissa. Ekotukihenkilö parantaa yksikössään koettuja mahdollisuuksia toimia ympäristömyötäisesti ja vaikuttaa samalla koko työyhteisön asenteisiin. Turussa kyselyyn vastasi kaikkiaan noin 2300 henkilöä. Vastauksista saatiin kattava ja monipuolinen tilannekuva sekä vahva henkilöstön tuki ympäristötyön jatkolle.