Kaupungin työllisyyspalveluita on tarjolla edelleen ensi vuonnakin Työpisteessä Käsityöläiskadulla, työkeskuksessa Pansiontiellä ja Rieskalähteentiellä sekä Ohjaamossa.

TE-palvelut ja Turun kaupunki yhdistivät voimavarojaan ja osaamistaan Työvoima- ja yrityspalvelukokeilun alkaessa reilut vuosi sitten. Yhteinen matka on ollut oppimiskokemus ja avannut uusia näkökulmia työllisyyden edistämiseen.

Ovet avoinna turkulaisille työttömille

Kaupungin työllisyyspalveluita on tarjolla edelleen ensi vuonnakin Työpisteessä Käsityöläiskadulla, työkeskuksessa Pansiontiellä ja Rieskalähteentiellä sekä Ohjaamossa.

Kokeilussa ollaan vuoden loppuun saakka, ja samalla neuvottellaan yritysten, Kelan, TE-palveluiden ja Elyn sekä kaupungin eri toimialojen kanssa yhteistyöstä. Nuorten ja pitkään työttömänä olleiden työllistäminen, monialaiset palvelut eli typ-työ ja kuntouttava työ ovat  työllisyyspalvelukeskuksen perustehtävää jatkossakin. 

Työpiste on kotipesä myös monille hankkeille: Digipore, Maahanmuuttajan polku työelämään, Työvoimahautomo, Duunipolku ja Kesäduunaa -nuorten kesätyösetelit toimivat Käsityöläiskadulla. Hankkeisiin voi ohjata asiakkaita tulevaisuudessakin.

Uusia palveluita luodaan ja olemassa olevia kehitetään koko ajan. ForeAmmatti-työkalu työtä etsiville on uutta palvelua. Työpisteeseen avautuu alkuvuodesta myös uusi kuntouttavan työtoiminnan palvelu.

Kokeiluvuoden lukuja

Pitkäaikaistyöttömyys on vähentynyt yli 20 % vuositasolla. Silti pitkään työttömänä olleita on Turussa vielä noin 3 600.

Työpisteen asiakkaina on kokeilun aikana ollut 8 000 asiakasta. Tähän mennessä on tehty 184 356 yhteydenottoa.

  • Asiakashaastatteluita on tehty 20 000
  • Puhelimella on kontaktoitu 47 000 asiakasta
  • Ajanvarauksella on käynyt 6 000 asiakasta
  • Ilman ajanvarausta 10 000 asiakasta
  • Aktiivisuusaste 46 %

Asiakkaita aktivoidaan monin tavoin: kuntoutuksella, ohjaamalla koulutukseen, tukityöllistämällä, järjestämällä infoja ja messuja.