6Aika-strategian seuraava hankehaku alkaa 21.1.2019. Samalla kertaa käynnistyy sekä EAKR-haku että ESR-haku. Vuoden 2019 aikana järjestetään kaikkiaan kaksi ESR-hakua ja jatkuva EAKR-haku, jossa on kolme hakujaksoa.

Mikä on 6Aika?

6Aika on Suomen kuuden suurimman kaupungin – Helsingin, Espoon, Vantaan, Tampereen, Turun ja Oulun – yhteinen kestävän kaupunkikehityksen strategia.  Vastaamme strategialla haasteisiin, joita kaupungistuminen tuo. Haluamme kehittää̈ kaupunkejamme entistä älykkäämmiksi ja vastata palveluilla kaupunkilaisten aitoihin tarpeisiin.

Lisää infoa www.6aika.fi ja Turussa 6Aika-kaupunkikoordinaattori Anna-Mari Sopenlehto-Jokinen

EAKR-haku käynnistyy 21.1. ja päättyy 18.10. ja hakemuksen voi jättää milloin vain hakuajan kuluessa. Hakuaika jakaantuu kolmeen hakujaksoon, joiden päätteeksi kunkin jakson aikana saapuneet hakemukset arvioidaan. Hakujaksot päättyvät 29.3., 9.8. ja 18.10.

ESR-hankehaut toteutetaan alkuvuodesta (21.1.-29.3.2019) ja syksyllä (19.8.-18.10.2019).

Vuoden 2019 hauissa toivotaan, että hankehakijat valmistelevat hankekokonaisuuksia, joissa ESR- ja EAKR-hankkeet tukevat kiinteästi toisiaan. Rahoittavana viranomaisena EAKR-rahoituksen osalta toimii Uudenmaan liitto ja ESR-rahoituksen osalta Hämeen ELY-keskus.

EAKR-hankehakujen teemoina vähähiilisyys ja energiatehokkuus

EAKR-hauissa haetaan erityistavoitteen 3.2 mukaisia vähähiilisyyttä ja energiatehokkuutta edistäviä hankkeita. Haettavien hankkeiden tavoitteena on kehittää älykkäitä, resurssitehokkaita ja vähähiilisiä ratkaisuja ja/tai palveluja, joista syntyy yrityksille uutta liiketoimintaa ja jotka edistävät kuutoskaupunkien hiilineutraaliustavoitteita. Tärkeitä kehittämisen ja kokeilujen kohteita ovat rakennettu ympäristö ja hiilinielut, liikkuminen, logistiikka ja matkailu sekä kiertotalous ja elämystalous. Hankkeissa on tärkeää hyödyntää kaupunkeja kehitysympäristöinä ja ohjata kaupunkien ja kuntalaisten toimintaa kestävämpään suuntaan.

ESR-hankehakujen teemoina työvoimatarpeet kasvualoilla ja vähähiilisen liiketoiminnan yrityksissä

ESR-hakukierroksilla haetaan hankkeita, joissa vastataan konkreettisesti kasvavien alojen ja yritysten tunnistettuihin työvoimatarpeisiin ja osaajapulaan sekä tuetaan työllistymistä vähähiilisen liiketoiminnan yrityksiin Suomessa. Haut kohdistuvat rakennerahasto-ohjelman erityistavoitteisiin 6.1, 9.1 ja 9.2. Haettavien hankkeiden toivotaan painottuvan esimerkiksi korkeaan teknologiaan ja digitalisaatioon liittyvän osaamisen lisäämiseen, kasvavien alojen yritysten työvoimatarpeeseen ja osaajapulaan vastaamiseen sekä kiertotalouden, vähähiilisyyden ja energiatehokkuuden toimialojen tukemiseen.

Myös EAKR-hankehaussa vain yksi vaihe – yhteys kaupunkikoordinaattoreihin ensin

Vuonna 2019 kaikki hankehaut ovat yksivaiheisia. Tämä tarkoittaa, että myöskään EAKR-hauissa ei tulla järjestämään edellisten hankehakukierrosten kaltaista ideahakuvaihetta. Jos sinulla on hyvä hankeidea, ota ensin yhteyttä 6Aika-kaupunkikoordinaattoreihin. Kaupunkikoordinaattorit auttavat kontaktien saamisessa muista kaupungeista ja antavat lisätietoa 6Aika-strategiasta sekä kaupunkien tarpeista. Halukkaille hankehakijoille järjestetään myös hankekohtaista sparrausta etäyhteyksillä.

Hakuun liittyviä tietoja täsmennetään ilmoitukseen Hankehaut-sivulle, kun haku avautuu.

Virallinen hakuilmoitus ja hakuun liittyvät dokumentit julkaistaan haun avautuessa osoitteeessa Rakennerahastot.fi > Valtakunnalliset teemat > Ajankohtaista > Hakuajat.

Hakuinfo 22.1. Helsingissä

6Aika EAKR- ja ESR-hakujen yhteinen hakuinfo järjestetään 22.1.2019 klo 13-15 Helsingissä. Hakuinfosta lähetetään myös videostream. Lisätietoja hakuinfosta julkaistaan 6Aika-sivuilla ja Twitterissä tammikuussa.