Katoava maa on kaunis ja kolhuinen kuvaus pitkästä avioliitosta. Esityksen avioparina nähdään Marja-Leena Kouki ja Juha Muje. Satu Rasilan Suomea kiertänyt draama nähdään ensimmäistä kertaa Turussa ja hänen itsensä ohjaamana.

Katoava maa

  • Ensi-ilta Turun Kaupunginteatterissa oli 31.1.2019 Pienellä näyttämöllä.
  • Esityksiä on 17.5.2019 asti.
  • Lue lisää ja osta liput

Toisensa pitkään tunteneet Kouki ja Muje ovat näytelleet yhdessä vain kerran aiemmin KOM-teatterin Kullervossa vuonna 1981. Alkujaan Seitsemässä veljeksessä esiintyneen Juha Mujeen kiinnitys Turussa päättyi 1980, Marja-Leena Kouki puolestaan tuli tutuksi turkulaisille 80-luvulla. Virallisesti eläkkeellä olevien näyttelijöiden paluu Turun Kaupunginteatterin näyttämölle on odotettu tapaus.

Alzheimer nostaa esiin avioliitossa vaietut asiat

Katoavan maan keskiössä on rakkaustarinan lisäksi muistisairaus ja sen vaikutus parisuhteeseen. Päähenkilöt Helena ja Aarne ovat eläneet elämänsä yhdessä, mutta avioliitossa on vaiettuja, selvittämättömiä asioita. Kun Alzheimer tunkeutuu parisuhteeseen, tulee Aarnelle kiire palata menneisiin tapahtumiin.

Näytelmä elää paitsi pariskunnan nykyhetkessä, myös heidän muistoissaan, joita katsojille tulkitsevat Miila Virtanen ja Joonas Snellman

Katoava maa herättää pohtimaan, mitä me tallennamme elämän varrella muistojen laatikkoon ja millaisena jäämme muiden mieliin.

– Tässä näytelmässä on paljon sellaista, mitä ei sanota, mutta mikä pitää pystyä välittämään katsojalle. Roolia pitää rakentaa sisältä ulospäin, tyystin toisin kuin olen tottunut. On kyllä hienoa tässä iässä vielä järkyttää itseään tällä työllä, kuvailee Juha Muje harjoituskauden tunnelmiaan.

Katoava maa -esityksessä Helena (Marja-Leena Kouki) ja Aarne (Juha Muje), heitä nuorena esittävät Joonas Snellman ja Miila Virtanen. Kuva: Otto-Ville Väätäinen.

Esityksen ohjaaja Satu Rasila kirjoitti Katoavan maa -näytelmän lähes kymmenen vuotta sitten. Se esitettiin ensimmäisen kerran Kajaanin Kaupunginteatterissa vuonna 2013, jonka jälkeen se kiertänyt Suomea. 

Rasilaa kiehtoo ajatus siitä, miten jatkamme elämäämme toisten muistossa.

– Kun muistisairas ei enää tunnista läheisiään, hän kadottaa heidät lopullisesti. Tätä ajatusta halusin näytelmää kirjoittaessani tutkia. Mistä katoamisen kipuun voisi löytää ymmärrystä tai lohtua? Helenan ja Aarnen mukaan ne löytyvät elämästä itsestään: rakkaudesta, naurusta, riidoista, sovinnoista, kaipauksesta; elämästä, jota olemme eläneet, Rasila toteaa.