Turun linnan ympäristön ja Aurajokisuun länsirannan kattava Linnanniemen alue on tulevaisuudessa uudenlainen merellinen osa Turun laajenevaa keskustaa. Linnanniemi on yksi kaupungin keskustan kehittämisen keskeisimmistä hankkeista, jota kehitetään alueen merellisyys ja historiallisesti merkittävä ympäristö huomioon ottaen.

Linnanniemen alueen kehittämisestä järjestetään kaikille avoin seminaari - Turku Future Forum - torstaina 14.2. Forum Marinumissa Turussa kello 16.30 alkaen.

Tilaisuuden pääpuhujana on arkkitehti Juho Grönholm Arkkitehtitoimisto ALAsta. Grönholm on tunnettu muun muassa norjalaisen Kristiansandin uudistuvan satama-alueen kulttuurirakennuksen Kildenin suunnittelijana ja Helsingin Eteläsataman alueen tulevaisuutta pohtineena arkkitehtinä. Hän kuuluu myös huikean suosion ja huomion saaneen Helsingin Oodin suunnittelijoihin.   

Tilaisuudessa Linnanniemen kehittämissuunnitelmista kertovat ja keskustelevat myös Turun kaupunkisuunnittelujohtaja Timo Hintsanen ja yhteysjohtaja Antti Kirkkola, sekä Forum Marinumin toimitusjohtaja Tapio Maijala, Suomalaisen Yhteiskoulun lukion merilinjan oppilaita ja satamamestari Antti Pekanheimo Turun satamasta.

Päärooli seminaarissa on kuitenkin yleisöllä, jolta toivotaan näkemyksiä, ajatuksia, toiveita ja keinoja Linnanniemen kehittämiseksi.   

-Linnanniemestä – kuten koko Turun keskustasta - halutaan saavutettava ja helposti kuljettava, kaupallisesti ja matkailullisesti houkutteleva sekä viihtyisä ja elävä kohtaamisten ja kulttuurin alusta. Miten se tehdään, siihen tarvitaan kaikkien panosta, sanoo kaupunkisuunnittelujohtaja Timo Hintsanen.

Turun linnan ja Aurajokisuun länsirannan aluetta kehitetään kunnianhimoisesti osaksi kaupunkikeskustan tulevaa kurkottamista kohti merta. Alueen kehittämisessä suurta roolia näyttelevät Turun linnan kaupunkikuvallisen ja toiminnallisen roolin vahvistaminen sekä laivaliikenteen uuden yhteisterminaalin myötä vapautuva julkinen kaupunkitila sinne rakentuvine aktiivisine toimintoineen.

-Tavoitteena on hyvin laajasti pohtien ja erilaisia vaihtoehtoja kartoittaen luoda ikonisen alueen tulevaisuudelle arvoisensa kehityspolku, Hintsanen kuvaa. 

Keskustan kehittäminen on Turun kaupungin kärkihanke. Kokonaisvaltaiseen kaupunkikehittämiseen tähtäävällä kärkihankkeella tavoitellaan Turun keskustan kilpailu-kyvyn, elävyyden ja ympärivuotisen vetovoiman vahvistamista.

Lisätietoa keskustan kehittämisen kärkihankkeesta ja keskustavisiosta: www.turku.fi/keskustavisio

Ilmoittaudu mukaan osoitteessa: www.lyyti.in/Linnanniemen_Future_Forum

Kutsusta löydät tarkemman ohjelman.

 

Asiasanat: