Turussa kehitetään parhaillaan Omakirjasto-palvelua, joka tuo kulttuurin kotiin niille, joiden on vaikea itse päästä palveluiden ääreen esimerkiksi korkean iän, sairauden tai vamman takia.

Tarve saada palveluita kotiin lisääntyy jatkuvasti, kun yhä useampi ikääntynyt asuu pitkään kotona.

– Haluamme Turussa olla edelläkävijöitä kulttuurin saavutettavuudessa digipalveluiden avulla. Samalla edistämme yhdenvertaisuutta, sanoo kulttuurikoordinaattori Olli Hirvonen Turun kaupunginkirjastosta.

Omakirjaston asiakkaaksi voi hakeutua ottamalla yhteyttä kirjastoon. Verkossa on jo valmiina äänikirjoja, Turun filharmonisen orkesterin nettikonsertteja ja e-kirjoja. Omakirjaston asiakas voi myös seurata netin kautta Turun kaupunginvaltuuston istuntoja, jumalanpalveluksia Turun tuomiokirkosta tai luonnon tapahtumia nettikameroiden kautta.

Kirjakassipalvelulla kirjoja kotiin kuljetettuna

Tarjolla on myös kirjakassipalvelu, joka auttaa, jos itse ei enää pääse käymään kirjastossa. Kirjakassipalvelun avulla asiakas saa kirjastosta lainaksi kotiin kuljetettuna kassillisen kirjoja, levyjä, elokuvia ja äänikirjoja kerran kuukaudessa. Celian äänikirjapalvelussa internetissä on yli 40 000 kirjaa, joita voi kuunnella tietokoneella, älypuhelimella tai tabletilla. Omakirjasto auttaa asiakkaan alkuun myös Celian käytössä.

Palvelua kehitetään yhdessä asiakkaiden kanssa

– Omakirjaston palvelut ovat asiakkaalle maksuttomia ja niitä tulee koko ajan lisää. Turun kaupungin vapaa-aikatoimiala on yhdessä asiakkaiden kanssa kehittämässä Omakirjastosta palvelutarjotinta, josta löytyy monenlaista elämystä ja toimintaa, toteaa Hirvonen.

Tulevaisuudessa Omakirjasto sisältää maksuttomia kulttuuri- ja liikuntapalveluita erityisesti ikääntyneille. Turun kirjasto-, museo- ja liikuntapalvelut sekä Turun filharmoninen orkesteri toteuttavat yhteistyössä videoita, esittelyjä, konsertteja ja muita elämyksiä Omakirjastoon asiakkaiden saataville. Osa Omakirjaston palveluista tulee olemaan vuorovaikutteisia eli asiakas voi kotoaan olla yhteydessä vaikka kirjaston lukupiiriin.

Omakirjastosta saa myös apua nettipalveluiden käyttämiseen, ja asiakkaalle annetaan aina alkuopastus kodin lähellä tai kotona.

Tule Omakirjasto-kummiksi!

– Haluamme tehdä palvelusta sellaisen, että jokainen kiinnostunut voi sitä käyttää. Etsimme nyt yhteistyökumppaneita ja vapaaehtoisia, jotka voisivat tukea Omakirjasto-verkkopalvelun asiakkaita jatkossakin, jos apua tarvitaan. Hienoa olisi, jos saisimme asiakkaalle oman Omakirjasto-kummin, pohtii Turun kaupunginkirjaston informaatikko Tarja Rajala.

– Olemme jo kokeilleet Omakirjaston palveluita verkossa asiakkaiden kanssa ja huomanneet, että asiakkaat kyllä oppivat ja osaavat, kun verkosta löydetään kiinnostavia asioita, toteaa Rajala.