VPK:n talon parketilla säteili tanssien pyörteessä keskiviikkoiltana 54 kaksoistutkinto-opiskelijaa. TAI:n kaikkien koulutalojen yhteiset tanssit järjestettiin nykyisessä muodossaan nyt yhdeksättä kertaa.

Rehtori Päivi Lehtinen lausui tilaisuuden avajaissanat ja ihasteli upeita nuoria. Liikunnanopettajat Esa Salminen ja Monika Törn olivat hioneet opiskelijoiden kanssa kuvioita kuntoon marraskuusta alkaen. Kutsuvierasyleisö sai nauttia taitavasta tanssista, häikäisevästä pukuloistosta, kauniista kampauksista ja komeista kavaljeereista. VPK:n puhallinorkesteri antoi soitannallaan tapahtumalle oman arvokkaan lisämausteensa.

Juhlan juontajat, opiskelijat Saara Ruti ja Arttu Harjula, kertoivat tanssinumeroiden välissä tanssien taustoista ja erityispiirteistä. Illan viimeinen tanssi oli itse suunniteltu, tarinallinen sikermä. Lopuksi myös kutsuvieraat pääsivät tanssiparketille. Tanssien päätyttyä nautittiin kahvit ja TAI:n tyylikkäät nimikkoleivokset, jotka tarjoili ensimmäisen vuoden opiskelijaryhmä opettajansa Marja Siimesvaaran johdolla.

 

Juhlavan tapahtuman järjestelyissä tarvittiin monen eri alan opettajien ja opiskelijoiden panostusta. Ammatillinen osaaminen näkyi muun muassa tarjoilussa, leivoksissa, kutsukorteissa sekä kuljetusjärjestelyissä.

 

Kahden tutkinnon opiskelijat valmistautuvat ammattiopintojensa ohessa ylioppilaskirjoituksiin. Kaksoistutkinto-opiskelijoita on Turun ammatti-instituutissa yhteensä noin 330. Opiskelumuoto antaa erityisen hyvät eväät jatko-opintoihin.