Liikuntapaikkatyöntekijöiden tammikuisesta työpäivästä tehtiin juttu Turkupostiin.

Tiedot Turun latujen kunnosta:

Laduista vastaavien liikuntapaikkatyöntekijöiden päivä starttaa 8. tammikuuta kello 7 kunnossapidon tiloissa Kupittaalla, jossa liikuntapaikkamestari Jukka Virtanen jakaa päivän työt.

Jos olisi pakkasta, tehtäisiin Impivaaran Nunnavuoressa lunta lumitykeillä ympäri vuorokauden. Tykkilunta tarvittaisiin vielä kipeästi 1,7 kilometrin latua varten. Ladun pohjan on oltava mahdollisimman paksu, jotta se kestää kovaa käyttöä kevääseen asti. Mutta tänään ei lumeteta, koska on plusasteita ja sataa vettä.

Noin 350 kuormaa tykkilunta

Tänään keskitytään tekojäiltä höylätyn lumen siirtämiseen. Se ei kelpaa tykkilumiladulle, mutta sopii 300 metrin naperolenkin tekoon. Pekka Hyrynsalmi ja Olli Aalto hyppäävät kuoma-autoihin ja lumenajoon Parkin kentältä Nunnavuoreen. Sakari Mäki lähtee Parkille lumikuormien tekoon ja Marko Mastomäki Nunnavuoreen kauhakuormaajakuskiksi.

Joni Österlund oli saanut jo eilisessä työnjaossa tehtäväksi aloittaa työt kello 6 Impivaarassa. Ensimmäisenä työnä oli kunnostaa latukoneella kilometrin lenkki ja tasata pulkkamäen edusta.
– Sen jälkeen siirryin tasoittamaan latukoneella 1,7 kilometrin lenkille ajettua tykkilunta, kertoo Österlund.

Tykkilunta puuttui vielä harmillisesti 500 metrin matkalta.
– Lumetus on keskeytynyt lämmön ja vesisateen takia monta kertaa. Jos olisi ollut 8–10 astetta pakkasta 4–5 vuorokautta, olisi saatu tehtyä kaikki Impivaaran laduille ja pulkkamäkeen tarvittava lumi eli 3 500–4 000 kuutiota, harmittelee liikuntapaikkamestari Virtanen. Tuon lumimäärän kuljettaminen laduille ja mäkeen muuten tarkoittaa noin 350 traktorikuormaa.

Pieni mäki lapsille

Impivaaran suksivuokraamon edessä olevalla aukiolla käy koko päivän kova kuhina, kun kuorma-auton toisensa perään kippaa Parkilta haettua lunta, ja Mastomäki tasoittaa kasan toisensa jälkeen kauhakuormaajalla.
– Teen latukoneen kuljettajan hommaa helpommaksi levittämällä lumikuormia, hän kertoo.

Lounaan jälkeen miesten työ jatkuu. Österlund siirtyy latukoneella naperolenkille. Latukoneen puskulevy puskee lumikasoja tasaiseksi latupohjaa varten. Tänä vuonna lasten iloksi rakennetaan pieni mäki, jossa voi harjoitella nousuja ja laskuja.

Vesisade voimistuu ja lumen levittäminen käy haastavammaksi, kun lumi alkaa paakkuuntua. Naperolenkkiä ei saada valmiiksi. Päivä päättyy klo 15.30, kun Hyrynsalmi ja Aalto ajavat kuorma-autot Veritakselle, ja Mastomäki ja Österlund lukitsevat koneet talliin Impivaarassa. Huomenna on uusi päivä ja uusi sää. Illalla alkaa sataa räntää.

Latufaktaa

  • Turussa on hyvänä talvena 48 kilometriä latuja. Yleensä hoito aloitetaan Nunnavuoren tykkilumiladuista (1,7 km, 1 km ja naperolenkki).
  • 3 asteen pakkasella tykkilunta syntyy n. 10 kuutiota tunnissa. 10 asteen pakkasella samassa ajassa n. 60 kuutiota.
  • Tykkilumi on 3 kertaa painavampaa kuin luonnonlumi.
  • Luonnonlumilatuja voidaan tehdä, kun ladun pohja on ensin jyrätty, ja lunta on satanut ainakin 20 sentin kerros.
  • Ladut on tarkoitettu hiihtäjille. Käveleminen laduilla on kielletty!

Juttu on julkaistu Turkupostissa 1/2019.

Kuvat: Mika Okko
Teksti: Merja Mäkelä

Asiasanat: