Suomen suurin käytettyjen veneiden myyntinäyttely, Veneet Esillä -tapahtuma, siirtyy Naantalista Turun Ruissalon Tapahtumatelakalle. Tapahtuma järjestetään 23.-25.8.2019.

Veneet Esillä 2019 –myyntinäyttely Turussa, Ruissalon Tapahtumatelakalla 23.-25.8.2019.

Yleisöllä vapaa sisäänpääsy.

Suomen suurin käytettyjen veneiden myyntinäyttely, Veneet Esillä -tapahtuma, siirtyy Naantalista Turun Ruissalon Tapahtumatelakalle.

Aikaisemmin myyntinäyttely on järjestetty 10 kertaa Naantalin vierasvenesatamassa. Käytetyt veneet ovat ensimmäistä kertaa esillä Ruissalossa elokuun viimeisenä viikonloppuna 23.-25.8.2019.

-Tapahtuman siirtäminen Naantalista Ruissaloon ei ollut helppo päätös. Naantali on tarjonnut myyntinäyttelylle aina loistavat puitteet ja venekauppa on käynyt hyvin. Naantalissa näyttelylaiturit ovat kuitenkin olleet hankalasti erillään toisistaan ja sillat ovat rajanneet isoimmat purjeveneet pois näyttelystä. Siinä tärkeimmät syyt siihen, että tapahtumapaikka vaihtuu, kertoo Veneet Esillä näyttelyn järjestämisestä vastaava Tuomas Levanto.

- Ruissaloon muutto mahdollistaa tapahtuman kehittämisen ja uskon isojen purjeveneiden määrän kasvavan näyttelyssä. Ruissalossa pystymme hyödyntämään myös Telakan rannassa olevia rakennuksia näyttelyn tarpeisiin. Tarkoituksena on mahdollistaa myös yritysten maaosastopaikat ja näin kasvattaa tapahtumaa, Levanto jatkaa.

Aikaisempina vuosina loppuunmyyty tapahtuma

Veneet Esillä -myyntinäyttely on lähinnä yksityisten käytettyjen veneiden myyntitapahtuma, mutta mukana on myös yritysten vaihtoveneitä. Ruissalon Tapahtumatelakan laiturit mahdollistavat noin 100 veneen osallistumisen näyttelyyn. Aikaisempina vuosina näyttely on ollut Naantalissa aina loppuunmyyty. Turun kaupungin yhteysjohtaja Antti Kirkkola ja Ruissalon Tapahtumatelakan markkinointipäällikkö Eero Lehtinen ovat tyytyväisiä uuden tapahtuman saapumisesta Turkuun.

- Olen iloinen, että tapahtumajärjestäjä on valinnut Turun ja Ruissalon telakan tapahtumapaikaksi. Veneet Esillä -näyttely vahvistaa osaltaan Turkua merellisenä tapahtumakaupunkina ja täydentää historiallisen telakan tapahtuma- ja palvelutarjontaa, Turun yhteysjohtaja Antti Kirkkola toteaa.

- Toivotamme Veneet esillä -tapahtuman lämpimästi tervetulleeksi Ruissalon Tapahtumatelakalle. Tällä rannalla on vuosina 1889-1954 laskettu vesille yli 5000 uudisrakennetta. Ison veneilytapahtuman tukikohtana toimiminen on sikäli hyvin luonnollinen jatkumo legendaarisen Turun Veneveistämön perintöä ajatellen. Yleisötapahtumat ovat samaan aikaan luontevin tapa lisätä tietoisuutta vauhdilla uudistuneen Tapahtumatelakan puitteiden ja tarjonnan osalta, Ruissalon Telakan markkinointipäällikkö Eero Lehtinen kommentoi.