Varhaiskasvatuksen vuoden 2018 asiakaskyselyn tulokset on koottu. Kysely järjestettiin välillä 28.11.2018-2.1.2019. Asiakaskyselyn tarkoitus on turvata varhaiskasvatuslaissa mainittua varhaiskasvatuksen arviointia ja kehitystä sekä edistää lapsen kehityksen, oppimisen ja hyvinvoinnin edellytyksiä.

Kyselyssä eri alueita arvioitiin asteikolla 1-5, jossa 1 merkitsi täysin eri mieltä ja 5 täysin samaa mieltä. Sivistystoimi oli asettanut itselleen joitakin aikaisempiin kyselyihin perustuvia tavoitteita, joiden avulla tuloksia tulkittiin. Vastausprosentti oli tässä kyselyssä hieman aikaisempia vuosia matalampi, eniten vastauksia (42,25%) saatiin koskien ykstyisiä palveluntuottajia.

Kyselyssä painotettiin erityisesti perheiden kokemuksia varhaiskasvatuksen palveluista. Kyselyssä kävi ilmi, että perheiden kokemus yhteistyöstä varhaiskasvatuspaikkojen kanssa oli keskimäärin 4,3, kun tavoite oli 5, eli tällä saralla löytyisi siis vielä hieman parannettavaakin. Täyttä tyytyväisyyttä tavoiteltiin myös perheen kokemuksesta siitä, miten varhaiskasvatuspaikassa huomioidaan lapsi ja hänen tarpeensa. Vastaustulokset olivat lähellä keskimääräisellä 4,57 tuloksella, josta voi päätellä, että perheiden kokemus lapsen tarpeiden huomioimisesta on hyvä ja perheet kokivat, että lapsi otetaan palvelussa huomioon yksilönä.

Kouluasteikolla 4-10 asiakkaista 83,98% antoi varhaiskasvatukselle yleisarvosanan 9 tai 10.

Perheiden tyytyväisyys varhaiskasvatuspaikkaan ja –muotoon oli myös pääosin hyvä vastausten keskiarvon ollessa 4,62. Perheiden arvio henkilökunnan ammattitaidosta oli myös arvioitu hyväksi keskiarvolla 4,55. Varhaiskasvatuksen tiloissa tavoiteltiin 4,5 tulosta, mutta keskiarvo jäi hieman sen alle 4,29:ään.

Tuloksissa perheen saama palvelu varhaiskasvatuspaikasta ja palveluohjauksesta ylitti odotukset 4,52 keskiarvolla, kun tavoitteeksi oli asetettu 4,5. Turku oli siis onnistunut hienosti palvelunjärjestämisessä.

Kouluasteikolla 4-10 asiakkaista 83,98% antoi varhaiskasvatukselle yleisarvosanan 9 tai 10.

Turun varhaiskasvatuksen asiakaskyselyllä pyrittiin tukemaan varhaiskasvatuksen kehitystä, edistämään lapsen kehityksen, oppimisen ja hyvinvoinnin edellytyksiä sekä arvioimaan varhaiskasvatuksen laatua.

Kaiken kaikkiaan huoltajat olivat antaneet paljon kiitosta henkilökunnan jaksamisesta ja hyvästä varhaiskasvatustyöstä. Toisaalta kommentteja oli myös henkilökunnan vaihtuvuudesta. Vanhemmat ovat kiinnittäneet erityisesti huomiota vuorovaikutukseen ja päivittäisiin kohtaamisiin.

Kyselyn tulokset ja siitä tulleet kommentit käydään läpi yksiköissä ja saatujen tulosten perusteella mietitään yksikkökohtaiset kehittämistehtävät, joista tiedotetaan huoltajille. Ruokaan liittyvät arvioinnit toimitetaan ruokapalvelun tuottajalle ja kiinteistöihin liittyvät ruusut ja risut kiinteistönhoidosta vastaaville tahoille.