Turku on opiskelijoiden kaupunki, jossa kuusi eri korkeakoulua tarjoavat laadukasta ja monipuolista koulutusta. Koulun ulkopuolella onnellisuutta ja hyvinvointia tukevat niin opiskelijajärjestöt kuin kaupungin palvelut.

På sveska: Klicka här

Lisätietoja

Korkeakoulujen yhteishaku 20.3.–3.4.2019
Turussa haussa yli 170 opintolinjaa, löydä alta omasi.

Parhaassa opiskelijakaupungissa on loistavat korkeakoulut

Turussa saa laadukasta korkeakouluopetusta jokaiseen makuun ja monella tyylillä. Turussa sijaitsevat Turun yliopisto, Turun AMK, Åbo Akademi sekä Diakin, Humanistisen korkeakoulun ja Yrkeshögskolan Novian Turun yksiköt. Kuusi korkeakoulua takaa sen, että opetustarjonta on laaja myös ruotsiksi ja englanniksi.

– Valitsin Turun aikanaan puolivahingossa, kun se oli yksi opiskeluvaihtoehdoistani opiskelupaikkakunnakseni. Pisteiden perusteella päädyin sitten Turkuun, mutta pari vuotta täällä vietettyäni rakastuin tähän kaupunkiin. Nykyään opiskelen Turun AMK:ssa, sillä se tarjoaa minulle sopivaa käytännönläheistä opetusmuotoa, kertoo Turun AMK:n ensimmäisen vuoden tieto- ja viestintätekniikan opiskelija Toni Kangasoja.

Enkä oikeasti osaa kuvitella, että missä muualla opiskelisin kuin Turussa. - Toni Kangasoja

Korkeakoulut hyödyntävätkin monia eri opetusmenetelmiä perinteisestä opettajavetoisesta luentomallista joustaviin ryhmätöihin ja yritysprojekteihin. Yritysprojektit ovat helposti toteutettavissa, sillä kampukset sijaitsevat lähellä yrityksiä ja kaupungin keskustaa. Monet yritykset sijaitsevatkin korkeakoulujen kanssa samoissa rakennuksissa tai aivan kampuksen vieressä, mikä helpottaa esimerkiksi kesätöiden etsintää. Paikalliset yritykset rekrytoivat mielellään turkulaisten korkeakoulujen valmistuneita, sillä korkeakoulut kouluttavat huippuosaajia, joille on kysyntää alueen työmarkkinoilla.

Todistetusti erinomainen paikka olla opiskelija

”Opiskelijatkin kehuvat, tule sinäkin!” -lausahdus on hyvin totta. 2018 opiskelijoista 99 % suosittelisi Turkua opiskelukaupunkina ja antoivat arvosanaksi mainion 8.7. Turun yliopiston suomen kielen neljännen vuoden opiskelija Minnamari Räsänen on samoilla linjoilla:

– Ennen kuin edes tiesin, mitä haluan opiskella, tiesin, että haluan opiskella Turussa! Olen aina asunut Turussa ja pitänyt siitä kaupunkina, Minnamari kertoo valintaperusteistaan.

Minnamarin mielestä Turun etuja on kampusalueen tiiviys, joka on saanut myös kiitosta monilta opiskelijoilta vuonna 2018 teetetyssä tutkimuksessa. Turussa kampuksilta on alle 20 minuuttia kävellen esimerkiksi kaupungin keskustaan, opiskelija-asuntoihin ja kauniin Aurajoen rannalle.

Opiskelijakulttuurista löytyy jokaiselle jotakin

Turussa aktiivisesta ja monipuolisesta opiskelijakulttuurista pitävät huolta mm. opiskelijajärjestöt ja eri kulttuuritahot, kuten ilmaiskonsertteja järjestävä Turun Filharmoninen orkesteri, teatterit ja urheiluseurat. Turussa opiskelijajärjestöt ovat erittäin aktiivisia ja järjestävät tapahtumia sitseistä CV-klinikoihin ja yritysvierailuihin. Turkulaisesta opiskelijakulttuurista löytyy jokaiselle jotakin oli se sitten urheilua, bileitä, lautapelaamista, speksejä tai työelämätaitojen kehittämistä.

– Turku on lunastanut paikkansa parhaana opiskelukaupunkina, sillä täällä on koko lukuvuoden ajan opiskelijoille suunnattua tapahtumaa laidasta laitaan, Minnamari jatkaa.

Turkulaiseen opiskelijakulttuuriin kuuluu vahvasti myös haalarit, joita löytyy eri väreissä. Haalarimerkit ovat tärkeä osa haalarikulttuuria.

Turussa opiskelijat voivat hyvin

Turussa panostetaan opiskelijoiden hyvinvointiin ja onnellisuuteen. Opiskelijoille on tarjolla yhteinen liikuntapalvelu, CampusSport. CampusSportin palveluja voivat hyödyntää kaikki Turussa olevat korkeakouluopiskelijat ja sen valikoimista löytyy erilaisten ohjattujen liikuntatuntien ohella kuntosaleja ja liikuntaa tukevia kursseja. CampusSportin tilat ovat joko keskellä kampusta tai kampuksien lähellä, mikä helpottaa opiskelijoiden liikkumista ja niissä voi hyvin pistäytyä vaikka matkalla luennolta kotiin. Turun kaupungilla on lisäksi uimahalleja, joista opiskelijat saavat alennusta.  Kampuksilta ja asuinkohteista on helppoa suunnata kaupungin ulkoreiteille, joita pitkin pääsee tutustumaan lähiluontoon.

Liikunnan ja urheilun ohella opiskelijahyvinvointia tukee YTHS ja TYS. YTHS auttaa terveysasioiden ohella myös helpottamalla stressiä ja jännittämistä erilaisilla kursseilla. TYSsiltä löytyy puolestaan kaupungin onnellisimmat neliöt. TYS on paikallinen opiskeluasuntojen tarjoaja, joka panostaa laadukkaaseen, mutta silti edulliseen opiskelija-asumiseen. Monet opiskelija-asuntokohteet ovat joko kampuksen vieressä tai lyhyen pyörämatkan päässä. Tarjolla on myös kohteita hieman kauempana, mikä mahdollistaa esimerkiksi enemmän isompia asuntoja rauhallisilla sijainneilla.

Keväällä 2018 käyttöönotetut föllärit ovat olleet erityisesti opiskelijoiden suosiossa ja kaupunkipyörien asemia onkin sijoitettu opiskelijoille keskeisille sijainneille: Ylioppilaskylään (asuinkohde) ja yliopistonmäen kupeeseen. Fölläreillä pääsee kulkemaan ympärivuoden, sillä syksyisin niihin vaihdetaan alle nastarenkaat.

Turussa pääsee helposti kulkemaan pyörällä paikasta toiseen.

Moderni kampusalue

Turun korkeakoulujen kampusalueita uudistetaan jatkuvasti vastaamaan nykyopiskelun ja -opiskelijan tarpeita. 2018 valmistui uusi Medisiina D TYKSin ja Medisiinan kupeeseen. Rakennus hyödyttää niin korkeakouluopiskelijoita, että tutkijoita ja mahdollistaa yhä tiiviimmän yhteistyön eri korkeakoulujen välillä. Turun AMK keskittää vahvasti Turun Kupittaan alueelle ja uusi korkeakoulurakennus valmistuukin 2020. Mainittujen projektien ohella Turun yliopisto ja Åbo Akademin yhteinen Aurum-talo valmistuu luonnontieteilijöiden käyttöön keväällä 2021. Uudet modernit rakennukset mahdollistavat uusia näkökulmia opetukseen, sillä niissä voidaan hyödyntää alojen uusimpia tekniikoita digin ohella.