Hövelin palvelukeskuksessa Pansiossa pääsee tutustumaan koulutus- ja työmahdollisuuksiin tiistaina 19.3.2019 klo 13–15.

Pansio Works työ – ja koulutustapahtuma levittäytyy palvelukeskukseen tarjoamaan kävijöille uusia mahdollisuuksia ja konkreettisia työpaikkoja. Koulutukseen ja työhön keskittyvissä esittelypisteissä oppilaitosten, yritysten, yhdistysten ja hankkeiden sekä Turun kaupungin edustajat kertovat tarjonnastaan ja neuvovat esimerkiksi työnhakuun liittyvissä kysymyksissä. 

Tarjolla on tietoa esimerkiksi työmahdollisuuksista, palkkatukityöstä, kuntouttavasta työtoiminnasta sekä koulutuksista. Paikan päällä pääsee tutustumaan eri vaihtoehtoihin ja löytämään itselleen sopivimman polun kohti työelämää tai opiskelua.

Tapahtuman järjestäjinä toimii Me-talo ja Fingerroosin säätiö yhteistyössä Turun kaupungin, Työpisteen ja Varsinais-Suomen TE-toimiston kanssa.

Pansio Works on matalan kynnyksen tapahtuma, joka sopii nuorille ja aikuisille. Tapahtumassa on mukana myös pingviini, joka jakaa kävijöille kahvi- ja mehulipukkeita, onnenpyörä, CV-kuvausta ja musiikkiesitys.