Kaupunki on avannut verkkokyselyn, jonka avulla kartoitetaan kuntalaisten näkemyksiä kausimyyntipaikoista. Tavoitteena on tässä yhteydessä kartoittaa mahdollisia kausimyyntipaikkoja Aurajokirannan ulkopuolisilla alueilla, Kysely on avoinna 19.5. asti.

Kausimyynnillä tarkoitetaan pääsääntöisesti kesäaikana kaupungin kaduilla, aukioilla ja puistoissa tapahtuvaa myyntiä, kuten jäätelökioskeja, kahvila- ja vohvelimyymälöitä sekä paikallisia designmyymälöitä.

Kyselyn tavoitteena on ensisijaisesti kartoittaa mahdollisia kausimyyntipaikkoja Aurajokirannan ulkopuolisilta alueilta, sillä Aurajoen ja sen rantojen yleisperiaatteissa on jo otettu kantaa kausimyyntipaikkoihin. Lisäksi kyselyssä on mahdollisuus ideoida paikkoja pop-up-myynnille ja liikkuville myyntilaitteille.

Kausimyyntipaikat voivat sijaita kaupungin kaduilla, aukioilla ja puistoissa. Usein kausimyyntipisteet ovat pois siirrettäviä kioskeja, kontteja tai vastaavia rakennelmia. Kaupunki vuokraa kausimyyntipaikkoja ympäri vuoden mutta enimmäkseen kesäaikaan.

Kaupunki tarjoaa myös pop-up -tyylisiä myyntipaikkoja, joihin esimerkiksi myyntiauto tuodaan päivän alussa ja viedään pois illalla. Näistä paikoista ei tehdä vuokrasopimusta, vaan myyjältä peritään käytön mukaan päivämaksu. Lisäksi on liikkuvia myyntilaitteita, esimerkiksi polkupyöriä, kärryjä tai mopoja. Näistä tapahtuva myyntitoiminta on lyhytkestoista eikä maahan pystytetä rakenteita. Näistä paikoista ei tehdä vuokrasopimusta.

Karttapohjaiseen kyselyyn voi vastata tietokoneella tai mobiililaitteella. Kyselyyn ei tarvitse kirjautua vaan vastaukset jätetään anonyymisti. Kysely on auki 19.5. asti osoitteessa https://app.maptionnaire.com/fi/5533/