Valtakunnalliset lasten vaalit järjestettiin koko Suomessa eurovaalien kanssa samaan aikaan. Lasten vaalien voittaja Turussa oli Kiira Kettu 87 äänellä. Toiseksi sijoittui Helmi Hevonen 74 äänellä. Yhteensä Turussa annettiin 316 ääntä, joista hylättyjä ääniä oli 4.

Lasten vaalit

  • Idea lasten vaaleihin on kotoisin Porista, jossa lapset ovat voineet äänestää jo kuntavaaleista 2017 alkaen.
  • Lasten vaaleissa oikean äänestyspaikan läheltä löytyy omatoiminen lasten vaalipiste, jossa lapsi voi äänestää vanhemman tai muun aikuisen opastuksella. 
  • Ehdokkaat ovat fiktiivisiä ja hyvämielisiä eläinhahmoja, jotka kilpailevat lasten äänistä päästääkseen matkalle Eurooppaan.

Äänestyspisteet löytyivät kaupungin pääkirjastosta ja Jokisataman avajaisista Kapteeni Kumiankan puuhapäivän ohesta. Jokisatamassa annettiin 133 ääntä ja pääkirjastossa 183. Turussa äänestettiin valtakunnallisesti verraten vilkkaasti. Äänestämään pääsi kahdella kielellä, suomeksi ja ruotsiksi.

Lasten vaalien äänikuningattareksi valtakunnallisesti nousi Kiira Kettu. Kettu keräsi valtaisan äänimäärän, jopa 2574 ääntä koko maassa. Toiseksi sijoittui Into Ilves 2150 äänellä. Kaikilla ehdokkailla oli runsaasti kannattajia, sillä jokainen keräsi yli 1500 äänen potin. Ääniä annettiin koko maassa yhteensä 12 266 kappaletta.

Seuraavat lastenvaalit kuntavaaleissa

Voittajan terveiset viedään Brysseliin asti vastavalituille europarlamentaarikoille. Vaalien voittajasta on myös julkaistu puuhatehtäviä lasten vaalien valtakunnallisilla verkkosivuilla.

Lasten vaalit järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa jopa 50 kunnassa. Alun perin vaalit lähtivät liikkeelle Porista. Lasten vaaleja oli järjestämässä Porin kaupungin lisäksi Kuntaliitto ja Nuorkauppakamari.

Seuraavia vaaleja suunnitellaan jo kuntavaalien yhteyteen.

www.lastenvaalit.fi

Asiasanat: