Alvar Aalto -viikko on kaikille avoin ja elävä kaupunkitapahtuma, jonka teemat kumpuavat arkkitehtuurista, muotoilusta ja taiteesta. Järjestyksessään kolmas Alvar Aalto -viikko järjestetään tänä vuonna kahdessa Alvar Aalto -kaupungissa, Paimiossa ja Turussa 23.8. ̶ 1.9.2019.

Tapahtumaviikon aikana nähdään ja kuullaan eri teemoilla toteutettuja opastettuja kierroksia, näyttelyjä, luentoja ja mitä yllätyksellisimpiä tapahtumia monitaiteisessa hengessä.

Turussa tapahtumien keskipisteenä ovat luonnollisestikin Alvar Aalto ja Erik Bryggman sekä heidän modernia arkkitehtuuria henkivä tuotantonsa. Aiheen ympärille rakennetut näyttelyt, luennot ja opastetut kaupunkikierrokset johdattavat funktionalismin alkujuurille, joista yksi mainittava merkkipaalu oli mm. aikalaisarkkitehtien yhdessä laatima, Turun Messujen vuoden 1929 paljon huomiota saanut, maineikas toteutus.

Paimiossa eläydytään mm. Aika Valossa -tanssiesityksiin 1920-30-luvun huikean funkisarkkitehtuurin, Paimion parantolan miljöössä. Sähkömuseossa voi tutustua puolestaan Valoa parantolassa -näyttelyyn, joka kertoo Paimion parantolassa toteutetuista valaistusratkaisuista. Viikon aikana ympäristöä voi kokea myös luonnosta käsin, kun suunnistustapahtuma Street O sukeltaa seudun maisemiin.

Alvar Aalto -viikko kiertää vuorollaan Alvar Aalto -kaupungeissa ympäri Suomen ja isäntänä toimii verkoston vuosittainen puheenjohtajakaupunki. ”Ajatus tapahtumasta syntyi Alvar Aalto -kaupunkien ensimmäisenä toimintavuonna, jolloin mietittiin, miten verkosto näkyisi myös niille kaupunkilaisille, jotka eivät osallistu varsinaisiin asiantuntijatapaamisiin”, kertoo Alvar Aalto -säätiön toimitusjohtaja Tommi Lindh.

”Tapahtuma tuo Alvar Aalto -kaupunkien verkostoa ja sen toimintaa näkyväksi suuren yleisön keskuudessa. Hienointa Alvar Aalto -viikossa on se, että ohjelma houkuttelee ihmisiä runsain määrin paikalle ja osallistumaan tapahtumiin, joita on useita kymmeniä moneen eri lähtöön”, iloitsee Lindh.

Luvassa on siis tänäkin vuonna runsas tapahtumakimara, jonka ohjelmisto löytyy osoitteesta: www.alvaraalto.fi/alvaraaltoviikko

Tapahtumaviikon järjestelyistä vastaavat Paimion ja Turun kaupungit yhdessä Alvar Aalto -säätiön sekä lukuisten yhteistyökumppanien kanssa.

Asiasanat: