Kaupunki selvittää henkilöautoliikenteen pysäköintiin liittyviä tekijöitä kyselytutkimuksen avulla. Tutkimuksessa selvitetään pysäköintiin liittyviä valintatekijöitä sekä niitä odotuksia, joita pysäköintiin liitetään nyt ja tulevaisuudessa. Vastausaikaa on syyskuun 29. päivään asti.

Kaupungin käynnistämässä Smart and Wise -hankkeessa yhdistetään strateginen tavoite seudullisesta hiilineutraaliudesta vuonna 2029 ja Smart City -konsepti. Hankkeen yhtenä seitsemästä painopistealueesta on liikenne ja liikkuminen.

Painopistealue pitää sisällään monia erilaisia tavoitteita ja yhdeksi suurimmaksi tavoitteeksi on listattu pysäköintijärjestelmän kokonaisuudistus sekä pysäköinnin digitaalisten palvelujen lisääminen. Nyt avatulla verkkokyselyllä haetaan näkemyksiä nykytilasta ja kehitysehdotuksia tulevaisuutta varten.

Kysely on osa Hämeen ammattikorkeakoulussa valmistuvaa opinnäytetyötä. Vastaukset käsitellään nimettöminä ja luottamuksellisesti.

Kyselyyn vastanneiden kesken arvotaan neljä kappaletta kahden hengen elokuvalippupaketteja.

Kysely on auki sunnuntaihin 29.9. asti, jonka jälkeen tulokset analysoidaan.

Vastaa kyselyyn

Asiasanat: