Turku haluaa ilahduttaa kaupunkilaisia ja muistaa hoitotyötä sekä muuta kriittistä työtä tekeviä valaisemalla Aurajoen yli kulkevan Kirjastosillan joka ilta eri tavoin.

Koko tulevan viikonlopun silta hehkuu sinisenä hoitohenkilökunnan ja muiden kriittisillä aloilla työskentelevien kunniaksi. Jatkossa silta valaistaan siniseksi lauantaisin kaikille työn sankareille, jotka pitävät meistä huolta nyt poikkeusoloissa.

Idea kaupunkien kohteiden valaisuun siniseksi  on lähtenyt Lontoosta, jossa valaistaan Thamesin varrella oleva maailmanpyörä London Eye. Helsingin kaupunki valaisee siniseksi lauantaisin Finlandia-talon julkisivun.

Koska Turun kaupunki on aiemminkin valaissut Kirjastosillan sekä yleishyödyllisten toimijoiden toiveesta että kaupungin omista tarpeista, aletaan Kirjastosiltaa valaista eri maiden ja kansallisuuksien lippujen värein ensi viikosta lähtien. Eri maiden lippujen mukaista valaistusta korona-aikana on myös toivottu kaupungin Palautepalvelussa.

–Lippujen väreillä kunnioitetaan myös muiden Euroopan maiden kamppailua koronavirusta vastaan. Ensimmäisenä vuoron saa maanantaina veljeskansa Viro, kertoo viestintäjohtaja Saara Malila.

Silta valaistaan lauantaita lukuun ottamatta seruraavien maiden ja kansallisuuksien lippujen väreillä: Viro, Ruotsi, Norja, Tanska, Islanti, Saame, Italia, Espanja, Kreikka, Saksa ja Ranska. Lippujen värit ovat sellaisia, jotka Kirjastosiltaan on jo aiemmista valaisuista asennettu, eikä valaisusta aiheudu kaupungille uusia kustannuksia.