Teräsrautelan koulun Suikkilan yksikön oppilaat ovat kehittäneet koulussaan projektin, jonka tarkoitus on ehkäistä syrjäytymistä koulussa.

Projekti sai alkunsa, kun Turun lastenparlamentin lapsenoikeuksien juhlaseminaarissa keskusteltiin syrjäytymisen ehkäisemisestä. Suikkilan yksikön oppilaskunnan jäsenet saivat tilaisuudesta ajatuksia, miten aihetta voisi käsitellä koulussa.

Luokanopettaja Pauliina Pyykkönen kertoo, että lapsilla oli paljon hyviä ideoita, joista osaan tarvittaisiin rahoitusta, mutta monet olivat sopivia koulun omin voimin toteutettavaksi.

- Päädyimme hakemaan Turun kaupungin syrjäytymisen ehkäisemisen painopistealueesta rahoitusta koulutuspäivälle, jossa koko koululle järjestettäisiin mielenterveyteen liittyviä työpajoja ja luentoja.

Rahoitus myönnettiin Mieli ry:n kouluttajiin ja lapset saivat valita, millaisia työpajoja kullekin luokalle järjestettäisiin.

- Luvassa on mm. tunteiden tunnistamista ja ilmaisua, ryhmäytymistä, hyvän ilmapiirin rakentamista sekä mielenterveyden ylläpitoa ja vahvistamista. Saamme myös materiaaleja, joiden avulla opettajat voivat syventää aiheita.

Suunnitelmissa on myös koulun hyvinvointikysely, leikkivälitunnit, nuoriso-ohjaaja koululle puhumaan kiusaamisen ehkäisystä, jne.

Pyykkönen kertoo olevansa erittäin ylpeä oppilaista. Lapset ovat olleet kaikissa suunnitteluvaiheissa pääosassa.

- Heille on ollut myös hieno kokemus nähdä konkreettisesti, miten he voivat vaikuttaa, opettaja sanoo.

Yhteiskunnallisen poikkeustilanteen vuoksi toiminnat järjestetään näillä näkymin syksyllä.

Teksti ja kuva: Maria Vakkamaa

Juttu on julkaistu Turkupostissa 2/2020.