Turun 800-vuotisjuhlavuotta valmisteleva Turku 2029 -säätiö on päättänyt ensimmäisistä ammattitaiteilijoille kohdistetuista avustuksista. Avustuksilla halutaan tukea vapaan taide- ja kulttuurikentän ammattilaisia, jotka ovat joutuneet koville COVID-19 viruksen vuoksi.

Turku 2029 -säätiö kokee tärkeänä tukea vapaata kenttää, jotta turkulaisilla on mahdollisuus nauttia myös tulevaisuudessa korkeatasoisesta taiteen ja kulttuurin vapaan kentän toiminnasta. Avustuksia myönnettiin nyt yhteensä 118 250 euroa.

Avustushakemuksia saapui määräaikaan 15.5. mennessä yhteensä 46 kappaletta. Hakemuksien haettava summa oli yhteensä miltei 227 000 euroa. Hakemuksista nousi neljä selkeää teemaa, joiden mukaan myönnetyt avustukset päätettiin myös jakaa.

– Olen valtavan tyytyväinen kulttuurin vapaalta kentältä ja taiteilijoilta tulleiden hakemusten suureen määrään ja ennen kaikkea niistä huokuvaan kekseliäisyyteen ja tulevaisuususkoon. Hakemuksissa olleet ideat ovat hyvin korkeatasoisia ja toteuttavat hienosti kulttuurikaupunki Turun tahtoa ja ideaa tarjota yhteisöllistä ja laadukasta kulttuuria hyvin monipuolisesti, sanoo Turun kaupunginjohtaja Minna Arve.

Valintakriteereissä painotettiin yhteisöllisyyttä, eri kohderyhmien saavutettavuutta, turvallisien etäisyyksien noudattamista, innovatiivisuutta, digitaalisuutta ja sekä toiminnan jatkuvuutta. Lisäksi projektin tulee tuottaa taiteellinen tuotos Turkuun tai sen tulee luoda uusia malleja kulttuuripalveluiden tukemiseksi.  

Turku 2029 -säätiö on perustettu vuonna 2018 ja sen tehtävänä on aktivoida toimenpiteitä, jotka houkuttelevat kaupunkiin lisää matkailijoita, asukkaita, kävijöitä ja yrityksiä. Tavoitteena on edistää kaupunkikulttuuria ja kaupungin vetovoimaisuutta, sekä tukea toimenpiteitä joilla vahvistetaan Turun positiivista imagoa.

Myönnetyt avustuksen saajat

Koko Turku liikkuu
Alitalo Tuike ja Simo, Ekoteriat Turussa 5000 €
Kolmas Tila - Tredje Rummet ry, Romanttinen mieli -ääniteos 5000 € 
Päivi Raivio, Kuuletko Turku? 4500 €
Arte ry, Äänitaideprojekti 5000 €
Osuuskunta Kirjasin,  Jatulintarhat Turussa 5000 €
Kirjan talo, Runon Turun valloitus 5000 €
Runoviikko ry, Turun runokartta 5000 €
Urban Anatomies Teleport, jokikuunnelma 5000 €
Turun Sarjakuvakerho r.y, Tarinoi Turus, turinoi taruist- tarinasovellus 4750 €
Mailis Saralehto, osallistava digitaalinen yhteisötaideteos 3000 €
Keho Kollektiivi, nykysirkussuunnistus 5000 €

Yleisötyö ja taidekentän vahvistaminen
Aurinkobaletin Kannatusyhdistys ry, Supervoimat teos 5000 €
Läntinen tanssin aluekeskus, tulevaisuuden yleisötyökonseptit 5000 €
Matkateatteri ry, Toivon kanssa nuotiolla - kuunnelma ikäihmisille 5000 €
Mari Krappalan työryhmä, animaatio teosmuotoilusta 5000 €
TEHDAS Teatteri, esitysmuotojen jakamisen mahdollistava alusta 5000 €
Turun Taidegraafikot ry, videohaastatteluja eri maiden taiteilijoista 5000 €
Valokuvakeskus Peri ry, virtuaalisia taidenäyttelyitä ja taidekeskustelua 5000€

Tapahtumat ja virtuaaliesitykset
Jazz City Turku ry, Flame Jazz Stream & Home Delivery 5000 €
Johanna Sinkkonen, Interaktiivisen mediataideperformanssi "I see you” 5000 €
Perla työryhmä, Avoimeen dataan perustuvan julkisivuprojisointiteos 5000 €
Turun oopperataide ry, oopperoiden kauneimmat aariat 10 vuoden takaa 5000 €
Turun seudun Kehitysvammaisten Tuki ry, Virtuaalinen Kulttuurikutsu 3000 €

Virtuaalikurssit
Anu Halmesmaa, Paperihyönteistyöpajat lapsille ja nuorille 3000 € 
ProAgria Länsi-Suomi ry, turkulainen ruokakulttuuri –verkkokurssi 2000 €
Taidekeskus Into ry, kuvataiteen verkkokurssi erityistukea tarvitseville 3000 €