Turun kaupunki panostaa lasten ja nuorten harrastamiseen myös koulupäivien yhteydessä. Toimintaa vauhdittaa harrastamisen Suomen mallin pilottivaihe, johon OKM on myöntänyt Turulle kevääksi 101 000 euroa. Avustus on myönnetty kouluilla järjestettävien harrastusten ja harrastamista edistävien toimenpiteiden toteuttamiseksi.

Turussa harrastamisen Suomen mallia pilotoidaan vapaa-aikatoimialan ja sivistystoimialan yhteistyönä.

– Turun kouluissa on jo ennestään tarjolla monipuolista ja laadukasta harrastustoimintaa. Suomen malli voi antaa hienoja mahdollisuuksia tasa-arvoisten harrastusmahdollisuuksien tarjoamiseen ja toimintamuotojen kehittämiseen, kertoo lasten ja nuorten harrastamisen edistäminen -hankkeen projektipäällikkö ja Turun pilottia koordinoiva Rebekka Hermonen.

Pilotti koskee kaikkia Turun peruskouluja. Kevät 2021 on kokeilemisen, kehittämisen ja valmistelun aikaa, ja syksyllä laajennetaan hyväksi todettuja toimintamuotoja useampiin kouluihin.

Lapset ja nuoret pääsevät itse vaikuttamaan siihen, minkälaista harrastustoimintaa heille tarjotaan ja heidän toiveensa otetaan huomioon toiminnan suunnittelussa.

Rebekka Hermosen mukaan korona tuo omat haasteensa. Toiminnot voidaan kuitenkin järjestää vallitsevien hygienia- ja turvallisuussuosituksien puitteissa ja niiden rajoitukset huomioiden. Mikäli kaikkea suunniteltua ei voida suoraan toteuttaa, toimintaa sopeutetaan.
– Hyvällä yhteistyöllä ja suunnittelulla valtaosa kevääksi suunnitelluista toiminnoista on mahdollista toteuttaa turvallisesti koulujen tiloissa.

Luvassa kerhoja, harrastusmixiä ja etsivää harrastustoimintaa

Turun projektissa ala- ja yläkoulujen olemassa olevaa harrastustarjontaa täydennetään noin kahdeksaan alakouluun tulevilla uusilla kerhoilla sekä kymmeneen yläkouluun tulevilla harrastusmixeillä.

Kerhosisällöt valitaan koulun kanssa yhteistyössä OKM:n koululaiskyselystä saatujen lasten ja nuorten harrastustoiveiden mukaisesti. Yläkoululaisten harrastusmixeissä rikotaan perinteistä ajatusta yhden lajin kerhoista ja yhdistetään esimerkiksi liikunnan ja taiteen elementtejä eri teemojen ympärille. Laadukkaaseen sisältöön panostetaan hankkimalla ohjaajiksi oman alansa ammattilaisia ja osaajia.

Turun pilotissa käynnistetään uudenlainen etsivä harrastustoiminta, joka auttaa löytämään mieluisan harrastuksen jokaiselle. Erityisesti halutaan tavoittaa niitä, joilla ei vielä ole sopivaa vapaa-ajan tekemistä.

Lastenkulttuurikeskus Seikkailupuiston sekä perhe- ja sosiaalipalveluiden yhteistyönä toteutetaan pienten lapsiryhmien etsivän harrastustoiminnan pilotti. Tavoitteena on rakentaa uusi toimintatapa perheille, joilla ei ole tietotaitoa tai voimavaroja etsiä itse harrastustoimintaa lapsilleen.

Keväällä testataan myös uusia keinoja koulupäivän aikaisiin harrastuskokeiluihin yhteistyössä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Harrastusvälitunneilla taiteen- tai liikunnanohjaajat tuovat koululaisille mahdollisuuden kokeilla ja innostua uusista harrastuksista.

Toukokuun lopulla järjestetään noin viidessä turkulaiskoulussa Turun koulujen harrastepäivät -pilottitapahtuma. Tapahtumaviikolla koululaiset pääsevät kokeilemaan eri harrastuksia maksutta omassa koulussaan tai niiden läheisyydessä eri lajien työpajoissa.

Lisäksi tehostetaan ja uudistetaan harrastusmahdollisuuksien viestintää lasten, nuorten ja näiden huoltajien tavoittamiseksi. Myös koulujen, vapaa-aikatoimialan palvelualueiden sekä harrastuksia tarjoavien seurojen, yhdistysten ja järjestöjen yhteistyötä kehitetään.

Harrastamisen Suomen malli lisää lasten ja nuorten hyvinvointia

Valtakunnallinen harrastamisen Suomen malli käynnistyi kevätlukukauden 2021 pilottivaiheella, johon opetus- ja kulttuuriministeriö jakoi 112 kunnalle yhteensä 6,4 miljoonaa euroa. Kevään pilottivaihe on suunnattu perusopetuksen vuosiluokille 1–9 sekä lisäopetuksen oppilaille.

Lukuvuodesta 2021–2022 alkaen rahoitusta on haettavissa vuosittain 14,5 miljoonaa euroa.

Suomen mallin päätavoitteena on lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisääminen. Tarkoituksena on mahdollistaa jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä.

Lisätiedot: