Ohjatut työpajat ryhmille

Lisätiedot ja paja-aikojen varaus

Tekstiilipaja p. 044 9072 847

Taidepajojen ryhmätyöpajat syksylle 2018 ja keväälle 2019

Syyslukukauden 2018 ja kevätlukukauden 2019 aikana opettajilla on mahdollisuus varata Vimmasta koululaisryhmille aikoja ohjattuun taidepajatyöskentelyyn. Ryhmätyöpajat on suunnattu turkulaisille 3.-9.-luokkalaisille. Ryhmän enimmäiskoko on 30 oppilasta ja ryhmä jaetaan puoliksi. Puolet oppilaista on savipajalla ja puolet tekstiilipajalla. Yksi pajakerta kestää kaksi tuntia. Hinta on 2,5 €/oppilas/kerta.

Teemat

Kierrätyspaja on kauden uusi teema, joka on saanut vaikutteensa nukketeatterista. Pajan aluksi nähdään lyhyt luovuutta herättelevä nukketeatteriesitys. Pajassa jokainen saa rakentaa kierrätysmateriaaleista juuri sellaisen hahmon kuin itse haluaa. Lopuksi syntynyt hahmo herätetään henkiin ja tutustutaan tyypin persoonaan sekä liikekieleen.

Keramiikka- ja tekstiilipajan kauden teemana ovat vuodenajat. Savitöissä ja kankaanpainossa haetaan inspiraatiota meneillään olevasta vuodenajasta, tutkiskellaan, ja ikuistetaan töihin niin syksyn lehdet kuin kauniit lumihiutaleetkin.

Varaukset ja tiedustelut

Varauksia otetaan vastaan 13.8.2018 klo 9.00 alkaen. Varaukset ja lisätiedot suoraan pajaohjaajilta. Jos emme pysty vastaamaan heti, soitamme sinulle takaisin!

Vimman tekstiilipaja puh. 044 9072 847